Aaltoselle ja Arolle menestystä Italiasta

Legendaarisia kuljettajia mukaan kerännyt Transborgaron kilpailu ajettiin sunnuntaina läpi leppoisissa tunnelmissa. Entisaikojen mestarit muistelivat menneitä keskenään, mutta kun lähtöpuomit erissä putosivat, ottivat kaikki ajamisen kuitenkin enemmän tai vähemmän tosissaan.

Legendat yhdessä

Kuitenkin yhdessä olo ja viihtyminen oli kaikille päällimmäisenä mielessä.

- Oli todella hieno kokemus päästä juttelemaan 1970 -ja 1980 -luvun kuljettajien kanssa ja samalla katsella heidän ajoa. Keskustelin pitkään mm. Dave Thorpen, Chuck Sunin, Danny LaPorten, Erik Geboersin ja Guy Cooperin kanssa, Aaltonen hehkuttaa.

Monille entisaikojen tähdille kilpailu oli ainoa vuosiin.

- Erik Geboers kertoi mie ajaneesta vain viisi kertaa sen jälkeen, kun lopetti MM-uransa 90-luvun alussa. Täytyy kyllä myöntää, että hänen ajonsa olikin paikoin hieman huiman näköistä, Aro nauroi.

Suomalaiset vauhdissa

Vaikka hauskan pitäminen oli tärkeässä roolissa, niin kaikki luokat ajoit kuitenkin päivän aikana kaksi erää. Suomen kaksikko ajoi 90-luvun kuljettajien erässä ja pitivätkin siniristilippua korkealla. Miska Aaltonen oli kokonaispisteissä luokan kolmas, ajaen eräsijoitukset 3 ja 2.

Aro puolestaan ajoi sormensa ensimmäisessä erässä ratakeppiin, mutta hammasta purren taisteli molemmat erät maaliin ja oli kokonaistuloksissa neljäs. Hänen eräsijoitukset olivat 5 ja 4.

- Sormeen sattui aika paljon, mutta kun Italiassa oltiin, halusin ehdottomasti ajaa. Nyt sormi on paketissa ja huomenna menen Suomessa lääkäriin siitä.

Suomalaisten luokan voitti italian Cristian Ravaglia ja toinen oli Andrea Bartolini. Luokan viides oli Guy Cooper ja kuuden road racingistä paremmin tunnettu Andrea Dovizioso.

70-luvun kuljettajien luokan voitti Pietro Miccheli, toinen oli Chuck Sun ja kolmas Antoinio Dovizioso. 80-luvun kuljettajien luokan nopein oli Paolo Caramellino, toinen oli Palmiro Falcioni ja kolmas David Thorpe. Amerikan legenda Ricky Johnsson oli kuudes.

Täydelliset tulokset:

http://www.mgmtiming.it/default.aspx?pagina=/2013/Varie_13/2013-11-24%2…

Aiemmat artikkelit kilpailusta:

http://www.xracing.fi/motocross/uutiset/aaltonen-ja-aro-valmiina-kutsuk…

http://www.xracing.fi/motocross/uutiset/aaltonen-ja-aro-vastaan-cooper-…