40-vuotisjuhlat Jämsässä

Jari-Pekka Koskela on puolustusvoimien moottoripyöräliikenneopettaja, joka ei ole kuitenkaan koskaan ajanut enduropyörällä lumispoorissa. Kun miehellä tuli 40 vuotta ikämittariin täyteen, päättivät hänen ystävänsä Markus Koponen ja Kimmo Kousa yllättää kaverinsa ja laittaa hänet uuden haasteen eteen.

Koskela oli ilmoitettu salanimellä Jämsän enduro sprint -kilpailuun ja se selvisi hänelle vasta kilpailuaamuna, kun mies tultiin noutamaan kotoa mukaan matkalle kohti Jämsää ja elämänsä ensimmäistä endurokilpailua.

[ı]- Homma tuli kyllä täysin yllättäen. Kaverit olivat onnistuneet salaamaan asian minulta täydellisesti, Koskela kertoi.

Kilpailukalustoksi Koskelalle oli kilpailuun hankittu Motopalvelu Niemitalolta 250-kuutioinen nelitahtinen KTM. Koskela ennätti ajaa pyörällä muutaman sata metriä varikolla, ennen kuin lähtölippu heilahti maastokokeelle. Jo heti alusta lähtien oli selvää, että helppo ei päivästä tulisi.

- Vaikka spoori oli todella hyvässä kunnossa, oli ajaminen vaikeaa. Kunto ja nopeus ei riittänyt ja ajosta tuli todella tökkivää, kun vauhtia ei ollut. Energiaa meni myös siihen, kun väistin nopeampia hangen puolelle, jotta he pääsivät ohi. Lyhytjalkaisena se tuotti paljon ohjelmaa, Koskela nauroi.

Miehen tavoitteena oli ajaa kilpailussa yksi kierros ja siinä hän myös onnistui. AT-rajan puitteissa olisi ollut vielä mahdollisuus lähteä jälkimmäisellekin kierrokselle, mutta kunnon puolesta raja tuli vastaan.

- Kyllä enduro on raskasta hommaa. Mia oli sykemittari kisan ajan päällä ja jo starttiviivalla syke oli 150. Sitten parin sadan metrin jälkeen ei lukemat enää olleet alle 190. Hienoa touhua ja mukava olisi enduroa ajaa enemmänkin. Ehkä tässä pitää lähteä johonkin kilpailuun kesällä ajamaan, sillä se olisi varmaan mie helpompaa. Ja lisäksi täytyy harjoitella hieman paremmin etukäteen, ennen Jämsää olin ajanut nimittäin viimeksi puolisen vuotta sitten. Kokemus oli mahtava ja isot kiitokset siitä Markukselle ja Kimmolle. Tietty myös Niemitalon Timolle, joka hoiti kaluston kilpailuun ja myös Jämsän kerholle, joka otti vastaan salanimellä tehdyn ilmoittautumisen, Koskela päätti.

Xracing