”Tukka pois ja Parolaan”

- Nyt oli sellainen lähes normipäivä, ei hyvä eikä huono. Ensimmäisessä erässä tuli aivan järkyttävä vatsakramppi erän puolivälin paikkeilla. Kierrosajat tippuivat 3-4 sekuntia ja varikolta näytettiin, että tee nyt jotain, kun porukkaa tulee takaa. Oli aika karseaa ajaa loppuun, mutta mietin mielessäni, että olen tehnyt liian paljon töitä tämän eteen luovuttaakseni. Ajoin niin kovaa kuin pystyin ja onneksi sain pidettyä kolmossijan. Meillä oli aika tiukkaa vääntöä Jonin (Roos) kanssa hetken aikaa. Sain hänet onneksi lopussa karistettua ja sain sitten hyvät pisteet erästä.

Toisessa erässä olit startin jälkeen Roosin perässä toisena, mutta sitten Roos pääsi hiukan karkuun. Mitä siinä tapahtui?

- Lähtö oli ihan hyvä. Siinä oli vähän tungosta lähtökurvissa, niin pääsin hyvin toiseksi Jonin perään. Meillä oli hyvää vääntöä, mutta sitten kun alkoi olla kierroksella ohitettavia, niin siinä jäin jonkun verran. Ero pysyi sen jälkeen samana. Loppuerässä tuli pari virhettä saviosuudella ja Aki (Manninen) pääsi aivan imuun. Sitten hiekkaosuuden lopussa tein isomman virheen, jolloin Aki pääsi ohi. Edellisen viikon olin aika kovassa flunssassa. Vielä perjantaina kun kävin ajamassa, niin en tiennyt miten päin pitäisi olla, että saisi happea. Sikäli olen ihan positiivisella mielellä, että sain tällaiset pisteet ja pistejohto hiukan kasvoikin.

Seuraavaksi ajetaan Karkkilassa. Millä mielin lähdet sinne?

- Siellä on nyt rataa hiukan muutettu ja se on ihan hauska ajaa. Karkkilaan on nyt pari viikkoa aikaa, joten katsotaan miten pääsee treenaamaan. Maanantaina lähden nimittäin Parolaan armeijan harmaisiin ja tukka lähtee tänään illalla tai huomenna aamulla. Se tässä onkin tällä hetkellä se kovin isku.

Xracing