
”Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin”
Matias Savo
- Eilen kun tulin viitospätkän maaliin niin pysähdyin ottamaan juotavaa. Kun lähdin jatkamaan matkaa, niin huomasin, että vaihdepoljin oli aivan lerppa. Pysähdyin katsomaan, eikä siinä ollut poljin löysällä eikä mitään. Tarkkalan Marko tuli siihen myös ja sitten ruvettiin purkuhommiin. Purin kytkinlohkon kokonaan pois ja siellä oli vaihdeakselin pää kytkimen päästä haljennut kokonaan. Laitoin siinä sitten käsin kolmosen päälle ja kokosin pyörän. Olin siinä kohtaa jo tunnin verran myöhässä. Yritin sitten kolmosvaihteella jatkaa, mutta se oli aika lyhyt vaihde noille siirtymille, niin kiinnihän se sitten vielä leikkasi siirtymälle, vaikka yritin ajaa niin, että se kestäisi. Se oli sitten kisa siinä.
[kuva1]
Eero Remes odotti sateen jäljiltä liukkaampaa keliä
Kuva: Kari Salminen
Eero Remes
- Aamulla oli vähän liukasta, mutta ei kuitenkaan niin liukasta, mitä oletin. Hyvin siellä ajamaan pystyi. Se toisen testin peruminen oli vähän hölmöä, ihan ajettava se olisi ollut. Tänään oli hiukan sama juttu kuin eilenkin, että se endurotesti oli hiukan sellaista löysää ajelua. Toisella kierroksella ekalla testillä kaaduin pari kertaa. Se eka lippa oli sellainen nopea vasen ja ensin lähti keula alta, mutta sen sain vielä haltuun, mutta sitten lähti peräkin alta. Se toinen oli kaksi kurvia ennen maalia. Yritin ajaa ihan sisältä ja siinä lähti vain keula alta. Ei niissä kauaa mennyt.
[kuva2]
Onneksi sixi alkaa olla lopuillaan, totesi Antti Hellsten
Kuva: Kari Salminen
Antti Hellsten
- Onneksi alkaa sixi olla jo lopuillaan. Yölliset sateet vaikuttivat reittiin ja niinhän mä menin taas vaihteeksi katolleni, mutta ehjänä maaliin ja se nyt on pääasia. Sitä en ymmärrä miksi se kakkostesti poistettiin. Eihän se ollut läheskään niin liukas kuin se ensimmäinen.
Henric Stigell
- Tänään ei kaasun asennossa tapahtunut mitään. En saanut missään vaiheessa rytmiä päälle, tuntui vain koko ajan tosi vaikealta. Tuli paljon virheitä ja viimeisen kierroksen ajoin niin, ettei ainakaan tule mitään isompaa möhlittyä. Tänään ei mennyt hyvin, mutta toivottavasti muut ajoivat sitten paremmin. Muutamat lipat vedin ja sellaista yleistä hölmöilyä. Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin.
Eemil Pohjola
- Päivä alkoi ihan hyvin. Eka kierros meni ihan hyvin. Ei ollut mitään ihmeitä. Toisella kierroksella tapahtui jotain, eikä ajo enää kulkenutkaan samalla lailla. Ensimmäinen pätkä ei tuntunut hyvältä ja kaksi viimeistä tuli kaatuiltua.
Mika Tamminen
- Tänään oli ajo hiukan jäykempää mitä muina päivinä. Sitä en tiedä mistä se sitten tuli. Varmaan sen takia aloin toisella kierroksella hiukan jo väsymäänkin. Yritin ainakin jättää virheet vähemmälle ja välillä tulikin ihan hyviä aikoja. Pääasia kuitenkin, että ollaan jälleen maalissa.
Mika Barnes
- Ajo ei ollut oikein hyvää tänään, mutta koko joukkue on kuitenkin maalissa ja se on hyvä. Ensimmäisellä testillä kaaduin kerran, kun oli aika liukasta yöllisen vesisateen takia, mutta toinen kierros meni ilman kaatumisia. Nyt ajetaan vielä huomenna hyvä loppucrossi ja varmuudella maaliin.
[kuva3]
Flunssa vaivaa edelleen Jiri Leinoa
Kuva: Kari Salminen
Jiri Leino
- Tänään oli aika hyvä loppupäivä, aamulla kaaduin aika monta kertaa. Ykköspätkällä meni varmaan minuutin verran ylimääräistä aikaa, kun kaaduin kolme kertaa viiden metrin matkalla. Taisi olla yritystä liikaa, kun ei siellä nyt hirveän liukasta ollut. Flunssa vain vaivaa edelleen, vaikkei se oikeastaan ole aiemmin haitannut. Tänään alkoi kuitenkin tuntua, että ei oikein jaksanut pätkillä puristaa.
Antti Hänninen
- Ei tässä mitään ihmeellistä. Kolmospätkällä nyt vähän peli karkasi ja siinä meni hiukan ylimääräistä kun pyöräytin reitin ulkopuolelta takaisin. Muuten ei ollut mitään ihmeempää. Ei se ykköspätkäkään hirveän pahalta tuntunut. Oikeastaan pito oli yllättävän hyvä. Kyllä se kakkosenkin olisi voinut kelloa vastaan ajaa.
Sanna Kärkkäinen
- Reitti oli ihan hyvä. Toki siirtymillä oli liukasta. Ykköspätkältä tuli kuulemma ihan hyvä aikakin. Kolmonen meni vähän heikommin. Selkä oli aika kipeä kun toiselle kierrokselle lähdin, mutta vähän kipulääkettä taas niin kyllä se auttoi. Ihan joka huollossa ei voi Buranaa ottaa, mutta melkein.
Olin kai kolmas tänään, niin ei se ihan huonosti mennyt.
Marita Nyqvist
- Liukasta oli. Kovasti yritin, mutta alkaa olla kädet loppu. Enemmän jännitin tuota eilen satutettua pakaraa, mutta yllättävän hyvin se kesti. Sähköjen kanssa on ollut vähän ongelmia. Olen koko viikon korjaillut etuvaloa ja nyt sitten sähkärinä laitoin sen niin, että palaa aina kun on pyörä käynnissä.
Teksti ja kuvat: Kari Salminen