”Reaktioni ja näköni ovat lähes normaalilla tasolla”

Oltuaan sivussa viimeiset neljä MM-erää, on Febvre pudonnut 124 pisteen päähän sarjakärjessä olevasta Tim Gajserista ja 32 pisteen päähän toisena olevasta Tony Cairolista. Maailmanmestaruus näyttää siis karanneet Monster Energy Yamahan tehdaskuljettajalta, joten hän asettaakin tavoitteekseen ottaa mahdollisimman monta erävoittoa kauden kuudesta viimeisestä MM-erästä.

- Reaktioni ja näköni ovat lähes sillä tasolla, missä aiemminkin. Mutta kuntoni on huonontunut, sillä en pystynyt ajamaan kuukauteen enkä muutenkaan harjoittelemaan kunnolla. Tarvitsen vielä hieman aikaa, jotta olen täydessä kunnossa, mutta matka ei ole pitkä, Febvre kertoo.

Febvre taluttaa YZ450FM-pyöränsä tänä viikonloppuna starttipuomille toivuttuaan vähitellen Britannian GP:n kaatumisestaan.

- Tapahtuman jälkeisissä kerroskuvauksissa aivoissani ei näkynyt mitään vammoja. Mutta silmieni takana olevassa hermossa oli painetta ja sen takia en nähnyt oikealla silmälläni parhaalla mahdollisella tavalla. Vierailin useilla eri lääkäreillä ja he kaikki sanoivat, että minun täytyy olla vain kärsivällinen ja odottaa. Mutta toipumisaika olisi voinut olla kolme viikkoa tai kolme kuukautta! Oli todella vaikeaa ajaa moottoripyörällä tai polkupyörällä, joten lopetin ajamisen. Yritin ajaa yhden kerran ennen Mantovaa, mutta kierroksen jälkeen tulin pois radalta, koska mia ei ollut minkäänlaista tasapainoa, Febvre kertoi.

Febvre taisteli Gajserin kanssa MM-sarjan kärkipaikasta tasaisesti ennen kaatumistaan. Sen jälkeen hänen oli pakko myöntää, että kauden päätavoite oli mennyt. Piste-ero slovenialaiseen on tällä hetkellä niin suuri, että käytännössä mestaruus on matkaamassa Gajserille.

- Sitä asiaa oli vaikea myöntää. Syy ei ollut minun tai Ben Townleyn (Febvre ja Townley osuivat yhteen loukkaantumistilanteessa). Mitä tahansa voi tietysti sattua myös Gajserille, mutta tässä vaiheessa taistelen käytännössä Cairolin kanssa toisesta sijasta. Haluan päästä kisakuntoon ja voittaa mahdollisimman monta erää loppukauden aikana. Luulen, että tänä viikonloppuna kovapintaisella Loketin radalla mia tulee olemaan helpompaa kuin reilun viikon kuluttua Lommelin hiekalla, Febvre päätti.

Adam Wheeler