
”Oikeasti, mitä minun pitää sanoa?”
Marvin Musquin oli monien mielestä varma valinta Ranskan MxoN-joukkueeseen. Musquin sijoittui Amerikan SX-sarjassa tällä kaudella toiseksi ja on toisena myös tällä hetkellä Amerikan ulkosarjassa. Heinäkuussa Musquin voitti myös Reb Budissa ajetun sarjan osakilpailun, joten senkin mukaan hän hallitsee hyvin radan, jossa MXoN ajetaan tänä vuonna. Ranskan liitto julkaisi eilen maansa joukkueen, jossa Musquin ei ole kuitenkaan mukana. Koska lähes kaikki lajin ympärillä olevat ihmiset pitivät Musquinin valintaa täysin varmana, lähti nopeasti liikkeelle huhuja, ettei Musquin olisikaan halunnut osallistua kilpailuun.
Tänään Musquin julkaisi pitkän oman vastineen asiaan, jossa hän selvittää asiaa. Musquin kertoo tiedotteessaan, että Ranskan liiton julkaisemassa videossa olisi peräänkuulutettu kuljettajien motivaatiota osallistua kilpailuun. Rivien välistä annettiin ymmärtää, ettei Musquinilla olisi ollut kunnon motivaatiota siihen.
- Ranskan tiimin valmentaja tuli Red Budin kilpailuun ja keskustelimme siellä. Hän halusi varmistaa, että olen motivoitunut ja valmis olemaan Ranskan joukkueessa. Kerroin hänellä, että olen sataprosenttisen motivoitunut ja olisi mahtavaa olla kisassa Dylan Ferrandiksen tiimikaverina. Ja mikäs sen parempi motivaattori, kun menestyä koko maailman edessä radalla, jossa olin juuri voittanut kilpailun. Jos tuo ei ollut motivaation osoittamista, niin sitten en tiedä mikä on, Musquin kertoi tiedotteessa.
- Ranskan liiton johtaja Jacques Bolle korostaa myös videolla kuljettajan terveyttä ja suorituskykyä juuri tähän aikaa vuodessa. Oikeasti, mitä minun pitää sanoa? Tulokseni puhuvat puolestaan. Taistelen tällä hetkellä ulkosarjan mestaruudessa ja voitin Red Budin kilpailun tänä kesänä. Olen ajanut sillä radalla kilpaa kahdeksan vuoden ajan.
- Säästän kaikilta aikaa, enkä mene yksityiskohtiin mitä kaiken suunnitteleminen on osaltani jo tähän asti vaatinut, kuten myös tiimiltäni ja sponsoreiltani.
- On surullista, että minut jätettiin taas huomioimatta valinnoissa, etenkin kun kisa on Amerikassa, missä minä olen viimeisen kahdeksan vuoden ajanut kilpaa lähes joka viikonloppu. Olin varma, että minut valitaan joukkueeseen kilpailussa, joka ajetaan täällä, Musquin jatkoi tiedotteessa.
Ranskan joukkueessa ajavat Dylan Ferrandis, Romain Febvre ja Gautier Paulin.
Xracing