”Hauskaa perjantaita seurasi kohtuullinen viikonloppu”

Kullas saapui viime viikonlopun ensimmäiseen Euroopassa ajettuun motocrossin MM-sarjan osakilpailuun Italiaan jo torstai-iltana. Kisaa edeltäväksi perjantaiksi hänellä oli varattuna hieman erilaista ohjelmaan.

- Olemme pelaamassa värikuulasotaa muutamien muiden GP –kuljettajien. Oli todella mukava nähdä kavereita ja pitää hauskaa. En ole koskaan aiemmin kokeilu tätä peliä, joten se oli hieno uusi kokemus. Kiitoksia Youtstreamille sen järjestämisestä, Kullas kiitteli blogissaan.

Lauantain harjoituksissa ja aika-ajossa Kullas pääsi viimein radalle. Vapaissa harjoituksissa hän kellotti 11. nopeimman ajan, mutta aika-ajoissa ei löytänyt parasta rytmiä ja oli 18. Lauantain päätti karsintaerä, joka määritteli lähtöjärjestyksen sunnuntain kilpailuihin.

- Lähtöni oli kohtuullinen ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen 14. Sen jälkeen käteni puutuivat pahasti ja menetin muutamia sijoja. Lopussa onnistuin tekemään muutamia ohituksia ja oli 15. Vaikka kaikki ei mennyt hyvin, yritin silti pysyä positiivisena sunnuntaita varten, Kullas kirjoitti.

Sunnuntai käynnistyi lämmittelyajojen merkeissä, missä Kullaksella oli ongelmia transponderin kanssa, eikä hänelle kirjautunut sen vuoksi aikoja. Sen jälkeen olikin vuorossa varsinaiset kisalähdöt.

- Ensimmäisessä erässä sain huonon lähdön ja osuin hieman yhteen muutaman muun kuljettajan kanssa alussa. Olinkin ensimmäisen kierroksen jälkeen 27. Ryhdyin ohittelemaan edellä olevia ja olinkin maalissa sijalla 15. Toisessa erässä lähtöni oli jälleen huono ja ohittaminen oli vaikeaa. Olin toisessakin erässä 15. Mia oli hyvä taistelu Anstien kanssa sijasta 14. ja eroa häneen olikin vain 0,065 sekuntia maalissa.

- Kausi ei käynnistynyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta alku oli kuitenkin kohtuullinen. Kilpailu on tänä vuonna todella tiukkaa ja jokainen TOP 15 –kuljettaja pystyy ajamana kolmen parhaan joukkoon, joten startit ovat todella tärkeitä. Tällä viikolla harjoittelen Italiassa ja sitten matkustan Bulgariaan perjantaina, Kullas päätti bloginsa.

Kullaksen englanninkielinen blogi:

http://www.harrikullas.net