”En pelännyt osumaa”
EMX250-luokan kauden kolmanneksi viimeinen osakilpailu kaasuteltiin viikonloppuna Mantovassa. Hiekkapohjaisella radalla ajetuissa aika-ajoissa Miro Sihvonen kirjasi nimiinsä yhdeksänneksi nopeimman kierrosajan, joten puomipaikka varsinaisiin eriin oli kohtuullisen hyvä. Lauantaina ajetun ensimmäisen erän startti ei kuitenkaan onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla.
- Olin puomin pudottua starttisuoralla varmaan viimeinen. Mutta sitten jotenkin ihmeessä sain ensimmäiset kurvit menemään todella hyvin, ensimmäisen täyden kierroksen jälkeen sijalla 10 ollut Sihvonen kertoi.
Sihvosen koko erä meni nousujohteisesti ja hän nousikin viimeisellä kierroksella viidenneksi, joka on hänen kauden paras sijoituksensa.
- Sijoitus oli hyvä, mutta ajoon en ole ollenkaan tyytyväinen. Jollain tavalla kova ilmankosteus vei parhaan terän ajosta, Sihvonen kertoi.
Sunnuntaina ajetun toisen erän startin jälkeen Sihvonen oli 11. ja nousi sieltä nopeasti kahdeksanneksi. Diga Racing KTM –kuljettaja oli ohittamassa edellään ajanutta Mathys Boisramea vasemmalle kääntyvässä neulansilmäkurvissa, kun kaksikko osui toisiinsa ja molemmat kaatuivat.
- Sisällä oli tilaa ja menin sinne. Mutta sitten Boisrame leikkasikin ulkoa sisälle ja osuimme yhteen aika kovaa. Ajattelin, että ehtisin hyvin ajaa hänen eteen kurvissa, mutta hän tulikin aiemmin sisälinjalle kuin oletin. En pelännyt osumaa kun lähdin ohittamaan häntä, mutta en tietenkään halunnut näin käyvän tilanteessa, Sihvonen kertasi.
Sihvonen putosi tilanteen jälkeen sijalle 16 ja nousi sieltä lopulta sijalle 10.
- Olen todella pettynyt viikonloppuun, sillä täältä olisi ollut otettavissa helposti viikonlopun kokonaiskilpailun palkintokorokepaikka. Nyt vaan lauantaina ajo ei kulkenut ja sitten kun se sunnuntaina kulki, niin kolaroin.
Sihvonen jatkaa EM-sarjan yhdeksännellä sijalla kauden kahteen viimeiseen EM-osakilpailuun. Sihvosen kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Saksassa, jossa kaasutellaan ADAC –sarjan seuraava osakilpailu. Sihvonen johtaa sarjassa MX2-luokkaa.
Xracing