”Cairoli täytyy painostaa virheisiin”
Motocrossin MXGP -luokassa toiseksi viime vuonna ajanut Jeremy Van Horebeek pysyy vaatimattomana omista mahdollisuuksistaan ajaa tänä vuonna luokan maailmanmestariksi, ensimmäisenä belgialaisena sitten vuoden 2007, jolloin Steve Ramon kruunattiin voittajaksi. Yamahan tehdaskuljettaja on tietoinen haasteista, joita kuljettajat joutuvat kohtaamaan pitkällä kaudella. Kalenterissa on 18 osakilpailua ja 36 erää, ja Van Horebeek tietää, että virheet kauden aikana voivat johtaa loukkaantumisiin.
- Sanoin tiimille, että meillä on vain yksi tavoite: mestaruus. Mutta jos olemme kolmen parhaan joukossa, voi se olla hienoa asia tai katastrofi. Motocrossissa ei voi koskaan tietää miten asiat menevät. Esimerkiksi Stefan Everts oli yhtenä vuonna maailmanmestari ja heti seuraavana vuonna loukkasi polvensa ja joutui kuntouttamaan itseään, 25 -vuotias Van Horebeek kertoi.
Van Horebeekin kauden 2014 kohokohta oli eittämättä hänen ensimmäinen GP -voitto Loketissa, missä hän painosti Tony Cairolin virheeseen.
- Tiedän, että jos vain Cairolin perässä pysyy ja pysyy, hän tekee viimein virheen. Siinä vaiheessa hän on voitettavissa ja kun vaan hänelle saa luotua painetta, virheitä tulee. Se on avain hänen voittamiseksi. Ehkä en voita tänä vuonna niin montaa kisaa ja ehkä olen koko kauden ajan tasainen. Haluan taistella mestaruudesta kauden päätteeksi.
Van Horebeek ja hänen tiiminsä tietää, että taso tulee olemaan alkavalla kaudella todella kova.
- Tänä vuonna sarjassa tulee olemaan todella monta hyvää kuljettajaa. Seitsemän tai kahdeksan kuljettajaa voi voittaa kisoja. Tulossa on yksi pisimmistä ja yksi mahtavimmista mestaruustaisteluista ikinä. Jos yllän viime vuoden kaltaiseen tulokseen, olenko silloin huono kuljettaja? En usko. Tässä lajissa täytyy olla onnea mukana. Voit olla yhtä nopea kuin muutkin ja olla silti maalissa viides, jos et vaan löydä ohituspaikkoja radalla. Oletko sitten huono kuljettaja jos olet viides? Et mielestäni. Joka vuosi kaikki kärsivät jostain loukkaantumisista ja se on lajin huono puoli.
Motocrossin MM-sarja käynnistyy reilun viikon kuluttua Qatarista.
Adam Wheeler / www.ontrackoffroad.com