Yleistä alalta

SML:n jäsenkerhot voivat ilmoittaa kilpailuja vuoden 2020 kalenteriin vielä parin päivän ajan.
13. joulukuuta Itämeren aallot raikuvat, kun offroad-väki kokoontuu jälleen yhteisiin pikkujouluihin Silja Europalla.
Rally Raid Team Finlandin kuljettajat Olli Hytönen, Ralf Molander, Jori Mäkipää ja Jukka Ristiluoma ajoivat tiistaina päättyneen moottoripyörien rallin onnistuneesti maaliin.
Yamahan, KTM:n ja Husqvarnan koeajokiertueet jatkuvat myös tällä viikolla.
OntrackOffroad -digilehden uusin numero on ilmestynyt.
Rally Raid Team Finland on matkalla FIM Greece Cross Country Rally -erämaaralliin. Tiimissä ajavat tänä vuonna Jori Mäkipää, Jukka Ristiluoma, Olli Hytönen ja Ralf Molander.
Tällä viikolla on jälleen mahdollista koeajaa enduro- ja motocrosspyöriä ympäri Suomen.
Maaradan MM-karsintojen finaali, Challenge, ajettiin sunnuntaina Scheesselissä Saksassa. Must One’s Racing Teamin Jesse Mustonen lähti 16 muun kuljettajan kanssa tavoittelemaan paikkaa neljän parhaan joukoon ja pääsyä ensi vuodeksi maaradan MM-sarjaan.
Suomi isännöi viime viikonloppuna kaikkien aikojen ensimmäistä Women in Motorsports -kongressia. Kongressin anti ja tunnelma sai täydet pisteet sekä osallistujilta että järjestäjätahoilta.
Speedwayn 65. henkilökohtainen SM-finaali kaasuteltiin lauantaina Porissa Yyterin radalla, jossa ajettiin samalla viimeistä kertaa kilpaa. Kaikkiaan 16 kuljettajaa lähti tavoittelemaan SM-kultaa.