Motocross

Clement Desalle ja Ivan Tedesco tulevat testaamaan ja kehittämään Triumphin uutta motocrosspyörää ahkerasti tämän vuoden ajan.
Nyt on jälleen tilaisuus päästä seuraamaan MM-motocrossia läheltä, kun Hyvinkäällä ajettavaan kilpailuun haetaan talkoolaisia.
Motocrossin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Italiassa. Radalla nähdään myös EMX250- ja EMX125-luokat.
Sampo Rainion kisakausi käynnistyi pääsiäisenä ja tuloksena oli yksi erävoitto.
Maxime Renaux vei Sveitsin GP:n voiton MXGP-luokassa. Suomalaisittain kilpailu oli kaksijakoinen.
Jere Haavisto koki kovia tänään Sveitsissä MXGP-luokan ensimmäisessä erässä.
Kasimir Hindersson oli 17. tänään Italiassa, jossa ajettiin EMX125-luokan kauden toinen EM-erä.
Eli Tomac vei nimiinsä viime yönä ajetun Glendalen supercrossin.
Motocrossin EMX125-luokan kauden avauserä Sveitsissä ei mennyt suomalaisittain toivotulla tavalla.
Viikonloppuna Sveitsissä MXGP-luokkaan on ilmoittautunut mukaan 48 kuljettajaa, joten kaikki eivät pääse mukaan kisaeriin. Tänä vuonna sarjassa onkin uusi karsintajärjestelmä.