
Luongo: ”Älkää keskittykö numeroihin, vaan laatuun”
Motocrossin MM-sarjan alkuun on aikaa vain hieman reilu kuukausi. Youthstreamin johtaja Guiseppe Loungo kommentoi viime viikolla julkaistua osallistujaluetteloa Qatarin kauden avauskilpailuun. Listan mukaan MXGP -luokassa on mukana 28 kuljettajaa, vaikka lähtöpuomille otetaan tänä vuonna 40 kuljettajaa.
MXGP:n järjestäjien kokouksessa Genevassa Luongo halusi korostaa luokan hyvää tasoa ja lahjakkuuksien määrää, eikä niinkään kuljettajien lukumäärää.
- Jos katsomme Qatarin osallistujalistaa, meillä on 28 kuljettajaa. Älkää keskittykö tuohon numeroon, sillä Euroopan kilpailuissa kuljettajia tulee olemaan paljon enemmän. Keskittykää ennemmin kuljettajien laatuun. Meillä on ainakin 26 kovaa nimeä listoilla. Tätä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut motocrossin MM-sarjassa, joten tulette näkemään suurimman taistelun mestaruudesta kuin koskaan ennen, Luongo kertoi Youthstreamin lehdistötiedotteessa tänään, viitaten viime vuoden huolestuneisiin lausuntoihin kuljettajamääristä.
Kauteen mukaan lähtee kuusi tehdastiimiä. 28:n avauskilpailuun mukaan lähtevän kuljettajan joukosta 18 on aiemmin voittanut GP`n. Vain kuusi kuljettajaa koko joukosta ei ole päässyt ikinä palkintokorokkeelle MM-sarjassa, mukaan luettuna Ryan Villopoto.
Heti Qatarin MM-avauksen jälkeen ajetaan historian kolmas Thaimaan GP. Sitä seuraa pitkä matka Argentiinaan, jossa ajetaan maaliskuussa. Motocrossin MM-sarjassa ajetaan saman verran kilpailuita kuin MotoGP -sarjassa ja vain yksi kaukokilpailu vähemmän. Youthstream haluaa avata sarjaa useammille kuljettajille ja sen vuoksi MXGP -luokan kuljettajamäärä nostettiin takaisin neljäänkymmeneen. Youthstream toivoo tämän antavan monille kuljettajille mahdollisuuden siirtyä EM-luokista MM-luokkiin.
Miten tiimit ja kuljettajat tulevat reagoimaan tähän asiaan, jää nähtäväksi kauden aikana. Epäilemättä motocrossin MM-sarjaa halutaan kasvattaa ja saada sille lisää huomiota ja arvostusta. Tiimien toivotaan pystyvän hyödyntämään tämä asia kaupallisessa mielessä ja saada sitä kautta hankittua rahoitusta isoihin budjetteihinsa.
Adam Wheeler / www.ontrackoffroad.com