
Mini-MX League avaa kauden lauantain
Ilmoittautuneiden joukossa on myös Virolaisia kuskeja joiden oma kausi starttaa vasta toukokuussa. Kilpailu oli alun perin tarkoitus pitää Imatran hallissa, mutta aikaisen kevään takia se päätettiin siirtää ehkäpä Suomen hienoimmalle Mini-MX Radalle Kangasalan Lentolaan. Kyseessä on KaMoKen rata, joka on juniorikuskien sekä Mini-MX kaluston käytössä. Radalla saa ajaa vain KaMoKen jäsenet ja heille se on ilmaista.
Rata sijaitsee osoitteessa Mäkirinteentie 15, Kangasala. Lähtöjä aletaan ajaa noin klo 12:00 eteenpäin.
Tervetuloa tutustumaan lajiin.
Mitä on Mini-MX
Mini-MX tunnetaan harrastajaystävällisenä lajina jossa kulut eivät karkaa käsistä. Koko touhu perustuu hauskanpitoon ja siihen että mukaan voi tulla minkä tasoisella kalustolla tahansa. Sekä kuskien että kaluston taso vaihtelee laidasta laitaan ja sopivaa ajoseuraa löytyy taatusti niin vasta-alkajalle kuin nopeammallekin kuskille. Kisoissa ikäjakauma on ollut 14 – 55 vuotta. Radat sopivat kaikille eikä hommaa oteta turhan vakavasti. Käyttökelpoisen pyörän saa käytettynä alle tuhannella eurolla ja parin tonnin panoksella saa jo laitteen jolla pärjää kärkikahinoissakin. Kaudelle 2014 on suunnitteilla 5 – 10 osakilpailua eri puolille Suomea.
Jos mielenkiintosi heräsi käy tutustumassa toimintaan www.minimxleague.fi
Mini-MX League