Keskiviikon kahvitauko, Jussi Veräväinen

Todella kova kuntoinen Jussi Veräväinen on saavuttanut kuluneella kaudella sivuvaunu motocrossissa SM-kultaa ja Classic Road Racingissä 50cc-luokassa PM-kultaa ja EM-hopeaa.

Kerro jotain itsestäsi?

- Olen 22-vuotias urheiluhullu Hyvinkäältä. Tällä hetkellä käyn Varalan Urheiluopistossa liikunnanohjaaja kurssia ja talveksi menen Hyvinkäälle Sveitsin Hiihtokeskukseen töihin.

- Olen kokeillut lähes kaikkia urheilulajeja ja niistä moottoriurheilu on saanut ykköspaikan tässä miehessä. Mottoni kuuluu; opi eilisestä, elä tätä päivää ja uneksi huomisesta.

Mistä sia lähtee kiinnostus kurapyöriin ja miten olet ajautunut sivuvaunu motocrossin pariin?

- Isäni Pekka Veräväisen kautta on se lähtenyt. Hän on koko elämänsä ollut pyörien kanssa ja minä olen ollut siinä mukana pienestä lähtien. Sieltä se kipinä on tullut. Olen siis pienestä asti tykännyt harrastaa soolo motocrossia, mutta en ole koskaan kilpaillut siinä.

- Kun olin 16-17-vuotias ehdotin isälleni, että voisin lähteä hänen kyytiinsä sivuvaunu jäärataan ja siitä se kiinnostus lajiin sitten lähti. Jääradasta saatu kokemus antoi meille kuljettajani Topi Talan kanssa tänä vuonna mahdollisuuden pistää heti ensimmäiselle kaudelle sivuvaunu motocrossiin tavoitteeksi SM-kullan. Tavoitteet oli siis korkealla ja me treenattiin todella kovaa ja saavutettiin SM-kulta.

Entä miten olet tullut valinneeksi toiseksi lajiksi road racingin?

- Varmaankin MopoGP Endurance kisoista, silloin sytyin ensimmäisen kerran pieni kuutioisiin asvaltilla. Siitä lähdin sitten kokeilemaan omilla ja kavereitten pyörillä eri muotoja; minimoto, supermoto, jne. ja lopulta road racing. Classic hommaan päädyin jälleen kerran isäni kautta, kun hän sai lainaan 50cc Puck pyörän, jota aloimme rakentamaan. Innostuin siitä eniten, koska alkuvaiheessa niin pyörässä kuin kuljettajassa oli kokoajan paranneltavaa.

Pidätkö kilpailutilanteesta?

- Kilpailutilanne tuo aina omanlaista jännitystä hyvällä tavalla. Siihen valmistautuu jopa viikkoja ennen ja kun puomi putoaa/lähtövalot syttyy, kaikki jännitys ja ylimääräinen paniikki häviää. Itse kilpailutilanteessa saa tehdä oman parhaansa, mikä on parasta.

Kummasta lajista pidät enemmän vai voiko niitä verrata?

- Molemmat lajit ovat aivan erilaisia ja mielestäni niitä ei voi verrata, varsinkin kun olen sivuvaunumotocrossissa kyytimies.

- Sivuvaunu motocrossissa vaaditaan kovaa fyysistä kuntoa, sekä hyvää yhteistyötä kuljettajan kanssa, kun taas ratamoottoripyöräilyssä malttia ja rauhallisia päätöksiä kisan aikana. Vaikka lajit eivät ole verrattavissa toisiinsa, niin samoja piirteitä löytyy molemmista; hyvät ajolinjat, pyörän hallinta, reikäpäisyys sekä nopeat tilanteet (reagointi).

Mikä on haastavinta sivuvaunu crossissa?

- Sivuvaunu motocrossissa ehdottomasti haastavinta on hyvä yhteistyö kuljettajan kanssa. Se ei tule kilpailun aamun treeneissä yhtäkkiä, vaan sitä on harjoiteltava paljon.

Entä mikä on haastavinta Classic Road Racingissä?

- Classic Road Racingin 50cc-luokassa on haastavinta, että pyörä on kunnossa. Pienetkin säädöt saattavat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti niin pienissä kuutioissa. Tottakai pyörän ja kuljettajan paino pitää olla optimaalinen tässä luokassa.

Ajoit 15-20 ulkomaan kisaa menneellä kaudella, miten sia riittää budjetti ajaa noin paljon ulkomailla?

- Tällä hetkellä vanhemmat ovat suuri tuki, mutta teen talvisin niin paljon töitä kuin kerkeän ja kesäisin keskityn ajamiseen. Myös Topi Talan kautta tulleet avustukset yrityksiltä ovat auttaneet siihen, että pääsimme kiertämään niin monta kilpailua vuodessa.

Montako kuntotreeniä teet viikossa, kun valmistaudut kisakauteen, koska sivuvaunu crossissa vaaditaan huippu kuntoa?

- Seuraavaan kauteen harjoittelun aloitan peruskuntopohjaisesti. Sen jälkeen alkaa kilpailuun valmistava kausi, mikä sisältää 4 krt viikossa kuntosaliharjoittelua (vahvistetaan niitä lihaksia mitä tarvitaan sv-crossissa kyytimiehen roolissa) + hapenottoa kehitetään juoksu- ja polkupyörälenkeillä 2 krt viikossa. Ajotreenit 3 krt viikossa, joissa harjoitellen niin sektori-treeniä kuin kestävyyttäkin (sv-erät ovat 30 min + 2 kierrosta). Kilpailukauden alkaessa kuntosalilla käynti siirtyy pelkästään ajamiseen ja ylläpidän harjoiteltua kuntoa yllä 1krt viikkoon. Kauden loputtua pidän sitten kuntoa yllä.

Onko sia jotain ideaa miten saataisiin sivuvaunu motocross-luokkaan lisää kuljettajia?

- Sinne saataisiin lisää kuljettajia esimerkiksi soolojen B-luokan kuskeista, ketkä eivät välttämättä halua ammattitasolle, mutta haluavat silti uusia kokemuksia ja haasteita. Sivuvaunu motocrossin MM-sarjassa löytyy esimerkiksi monta A- ja B-luokan motocross kuljettajaa/kyytimiestä, ketkä pärjäävät huipputasolla mm. Stenborg/Nilsson.

- Samalla budjetti pienenee, kun kulut jaetaan kahden kesken. Tänä päivänä sivuvaunupyörät saadaan kokonaisena pakettina. Se tarkoittaa sitä, että itse ei tarvitse tehdä runkoa ja moottoria erikseen, tämä helpottaa harrastuksen aloittamista.

Tavoitteesi tulevaisuudessa?

-Tavoite olisi tottakai päästä ajamaan MM-kisoja niin sivuvaunu motocrossissa kuin ratamoottoripyöräilyssä. Se vaatii paljon tukea, jotta se olisi mahdollista. Unelmia pitää olla ja niiden eteen pitää tehdä töitä, jotta se on mahdollista.

Minna Valonen