Heikot startit Kullaksen riesana

Siinä missä perjantaina Kullas onnistui muissa paitsi finaalin startissa hyvin, ei lauantaina alkuerän tai semifinaalinkaan startti ollut paras mahdollinen. Erien aikana Kullas pystyi kuitenkin nousemaan ja selvitti tiensä finaaliin.

Finaalin startissa yksi kovimmista voittajasuosikeista Jake Canada kaatui ja menetti mahdollisuuden voittoon

Myöskään finaalin startti ei ollut parasta Kullasta, vaan hän jäi aivan terävimmästä kärjestä. Huonommin kävi kuitenkin perjantain voittajalle Jake Canadalle, joka kaatui lähtökurvissa. Samoin nurin oli myös perjantain nelonen Florent Richier.

Kilpailun kärjessä Kyle Chisholm johti, perässään Teddy Maier. Maier hiillostikin Chisholmia, kunnes teki ohitusyrityksen aivan erän lopussa, kiilaten Chisholmin radalta,

Maier ajoi voittoon, toinen oli Tampereelta tuttu Boris Maillard ja kolmas niin ikään Tampereen supercrossista tuttu Filip Neugebauer. Chisholm oli lopulta vasta kahdeksas.

Kullas teki nousua koko erän ajan ja oli maalissa lopulta hienosti neljäs.

- Tuskailin koko päivän starttien kanssa ja finaalissa menetin liikaa aikaa ajaessani toisen kuljettajan perässä. Mutta sain paljon kokemusta ja olen terveenä. Minun täytyy parantaa starttejani ja röykkysuoralla ajamista, kertoi Kullas Facebookissa.

Sarjan seuraava kilpailu ajetaan kolmen viikon kuluttua.

Lauantain tulokset:

1.Maier 2.Maillard 3.Neugebauer 4.Kullas 5.Brunell 6.Lynggaard 7.Canada 8.Chisholm 9.Berthome 10.Siebler 11.Starling

Xracing