E3: Tarkkala niukasti neljäs, Mattila ja Eriksson hakivat tuntumaa
Eilen liian kovien äänien vuoksi toiselta sijalta seitsemänneksi pudonneen Marko Tarkkalan kilpailu lähti sunnuntaina aamulla hieman hankalasti käyntiin. - Kun aamulla heräsin, olo oli hieman outo. Luulen, että mia oli migreeni kun olo oli niin hutera. Aamun ensimmäisellä endurotestillä ajosta ei oikein tullut mitään, mutta sen jälkeen otin migreenilääkettä ja ajo rupesi sujumaan. Kaksi jälkimmäistä kierrosta olikin paljon parempia, Tarkkala kertoi.
Sateen liukastama reitti tuotti myös Tarkkalalle ongelmia. - Endurotesti ei tuottanut oikeastaan mie ongelmia, mutta mielestäni crossitesti oli todella liukas ja mie hankala.
Haastavan alkukauden jälkeen Suomen MM-viikonloppu valoi lisää uskoa Tarkkalaan. - Onnistumiset aina vahvistavat itseluottamusta. Olen toki itse tiennyt, että kesätauon aikana on menty eteenpäin ja nyt se näkyy myös täällä.
Mattila ei ollut hauskaa
E3-luokan seitsemänneksi ajanut Jari Mattila ei täysin onnistunut kilpailussa. - Yritin pitää reitillä hauskaa, mutta en jotenkin saanut hyvää ajofiilistä päälle. Crossitesti sopi mie hyvin, mutta endurotestillä ei kulkenut. Yritin ajaa sitä tarkasti ja juuri siihen tyyliin, kuin tuollaista pätkää täytyykin ajaa, mutta vauhti ei ollut hyvä. En tehnyt suuri virheitä, enkä edes kaatunut, mutta ajo ei vaan sujunut, Mattila kertoi.
Ilman suuria odotuksia viikonloppuun lähtenyt Mattila koko kilpailusta olevan hyötyä Saksan ISDEä silmällä pitäen. - Siellä on kuitenkin samoja kuljettajia kuin täälläkin ja nyt tiedän hieman heidän vauhdista. En myöskään usko, että Sixillä tulee olemaan aivan näin vaikeita endurotestejä ja sitä kautta luulen sen sopivan mie hyvin.
Endurotesti myös Erikssonin kohtalona
Uransa toista enduron MM-kilpailua ajanut Toni Eriksson oli myös ihmeissään Heinolan vaikealla endurotestillä. - Kilpailu käynnistyi hyvin, mutta endurotesti oli mie jälleen todella vaikea. Liukas kivikko ei sujunut lainkaan ja olin välillä oli nurin ja välillä mäessä kiinni. Extremetesti puolestaan oli minun makuuni ja sujui hyvin,Eriksson kertasi.
Ruotsissa pahasti väsynyt Eriksson oli kilpailun jälkeen melko hyvissä voimissa. - Kisa ei missään nimessä ollut niin raskas kuin Ruotsissa. Tänään sateen liukastamalla reitillä väsyin kyllä loppua kohti ja viimeisellä endurotestillä olin välillä hieman matkustajana pyörän kyydissä.
Leokin ensimmäinen
E3-luokan voittoon ajoi Viron Aigar Leok. Voitto oli Hellstenin tiimikaverille hänen uransa ensimmäinen. Toiseksi ajoi eilen mestaruuden varmistanut Christophe Nambotin, joka menetti osittain voiton toisen kierroksen endurotestillä, kaaduttuaan rajusti, jääden yli minuutin pohja-ajasta. Luokan kolmas oli Ruotsin Joakim Ljunggren.
Jani Hovi / Xracing