Mattila seitsemän Gotlannissa

Perinteisesti sankat joukot kuljettajia keräävä Gotland Grand National kaasuteltiin viime viikonloppuna. Monien mielestä paras sää vuosiin, saatteli kilpailijat tämän vuoden reitille. Vähäisistä sademääristä johtuen, reittikin oli kuivempi kuin aikoihin, eikä siihen mahtunut kuin muutama upotuspaikka.

Tämän vuoden kilpailuun suurimpana suosikkina starttasi Husabergin tehdas kuljettaja Pierre-Alexandre Renet. Renet olikin kilpailun ensimmäisen, noin puolen tunnin kierroksen jälkeen toisena ja ennen kilpailun puoltaväliä hän nousi kärkeen. Kilpailun kahdella viimeisellä kierroksella konkari Anders Eriksson ajoi ajoi Renetia kiinni, mutta jäi lopulta 48 sekuntia kilpailun voistosta. Näin ollen Renet ajoi ensimmäisellä yrityksellään kilpailun voittoon. Kolmanneksi ajoi Andreas Hultman.

Paras suomalainen oli seitsemänneksi ajanut Jari Mattila. - Olen hieman pettynyt suoritukseen, parempaan olisi pitänyt pystyä. Isoja virheitä ei tullut ja KTM pelasi hienosti, mutta parin ensimmäisen kierroksen aikana olisi pitänyt ajaa lujempaa, Mattila kertoi.

Yhteislähdöllä ajettu pitkä kilpailu tuo omat haasteensa. - Olin lähdön jälkeen jossain sijan 30. paikkeilla ja nousinkin sieltä, mutta en tarpeeksi nopeasti ja kärki pääsi karkaamaan. Juomareppuni yksi hihna meni lähtöviivalla poikki ja toisen puolen olkahihna painoi sen jälkeen koko kilpailun ajan kättäni ja sen takia käsi puutui. Se hieman vaikeutti menoa, mutta ei varmastikaan vaikuttanut sijoitukseen, Mattila jatkoi.

Nuorten luokan voittoon ajoi Rickard Sandberg. Suomalaisista nopeinta vauhtia luokassa piti Iiro Laitinen, ollen maalissa sijalla 12.

Kaikkien luokkien täydelliset tulokset:

http://www.ggn.se/

Jani Hovi / Xracing