Estola palaa kilpapoluille

Riihimäen Kahvakoplan ja Racing Bike Finlandin KTM-kuljettaja Kai Estolan kausi keskeytyi toukokuussa harjoituksissa sattuneeseen polvivammaan, joka vaati leikkaushoitoa. Loukkaantumisen tapahtui valitettavasti ennen koti-SM-osakilpailua Riihimäellä. Leikkaus ja kuntoutuminen ovat sujuneet suunnitelmien mukaan. - Neljä kuukautta olen polkenut kuntopyörää ja nyt viimein pääsin takaisin pyörän päälle. Kuntoutuminen on mennyt hyvin, mutta vielä on paljon tekemistä, jotta ollaan samalla tasolla kuin ennen leikkausta, Estola kertoo.

Numerolla 42 A-125 luokan SM-pisteissä tällä hetkellä kuudentena edelleenkin oleva Estola starttaa Vihtiin maltillisin mielin. - 10 joukkoon jos pääsee, niin hyvä on. Usean kuukauden ajotauko ei voi millään olla näkymättä suorituksissa, sen verran realisti täytyy olla. Pääasia kuitenkin on, että pääsen takaisin kilpailemaan, tyytyväinen Estola päättää.

Jani Hovi / Xracing