Mannisen paluu radoille lähestyy

Aki Manninen nähtiin Lahden supercrossissa A-luokassa. Aki Manninen nähtiin Lahden supercrossissa A-luokassa.

MXA-luokkaan täksi kaudeksi noussut Aki Mannisen talven valmistautuminen alkaneeseen kauteen meni talven osalta hyvin, ennen kohtalokasta kaatumista harjoitusmatkalla Amerikassa. Manninen oli valmentajansa Jussi Vehviläisen luona kolmen viikon harjoitusleirillä ja kohtalokas kaatuminen tapahtui leirin toiseksi viimeisenä päivänä. - Kaatuessani olkapää lähti pois paikoiltaan. Se saatiin radalla takaisin, mutta vauriot ehtivät tapahtua, Mannin kertoi.

Suomeen tulon jälkeen oli vuorossa magneettikuvaus ja siitä viikon kuluttua suoritettu leikkaus. Toipuminen on sujunut hyvin ja Manninen harjoitteleekin päivittäin yleiskuntoa. Tämän hetkisen ennusteen mukaan Manninen pääsee pyörän päälle ajamaan kesäkuun alkupuolella.

Lauantaina Manninen oli katsomassa Hyvinkään supercross avausta ja halu päästä ajamaan on nuorukaisella tietty suuri. - Harmittaa tietysti todella paljon, kun ei itse pääse radalla. On todella vaikea vain katsella kun kaverit ajavat, Manninen totesi.

Jani Hovi / Xracing