Takatalon vauhti löytynyt

Talven ajan ahkerasti Espanjassa ja Italiassa harjoitellut Eeli Takatalo tuskaili kadonneen vauhdin kanssa kauden ensimmäisissä kilpailuissa. Reilu viikko sitten nuorukainen kuitenkin oli hyvässä vauhdissa Overpeltissä, Belgian kansainvälisessä kilpailussa. - Koko talven olin treenannut siihen asti viisi päivää viikossa ja kaksi pitkää erää päivässä tahdilla, mutta vauhtia ei vaan löytynyt. Sitten reilu viikko ennen Overpeltin kisaa isäni tuli käymään Belgiassa ja yhdessä mietittiin harjoitteluani ja sen määrää. Teimme päätöksen, jonka mukaan ajaisin jatkossa tunnin päivässä ja kahden kierroksen pyrähdyksiä. Tarkoituksena oli etsiä sitä kautta kadonnut vauhti ja se näyttää myös onnistuneen, päivän pyörälenkille lähdössä ollut Takatalo kertoi.

Pitkät harjoitukset talvella ovat tuottaneet tulosta ja Takatalon kunto onkin parantunut. - Kunto on kyllä kohdallaan talven jälkeen, siitä en ole huolissani.

Ei tietoa radasta

Takatalon päätavoite tällä kaudella on menestyä EM-sarjassa. Sarjan avauskilpailu ajetaan pääsiäisenä Valkenswaardin radalla, yhdessä MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailun kanssa. Viikonlopulle onkin ilmoittautunut suuri joukko kuljettajia EM-luokkaan ja puomilla nähdään myös vanhoja MM-sarjan kiertäjiä. - Eilen näin osallistujalistan ja siellä oli 107 nimeä. Osa oli tuttuja MM-sarjasta, osa viime vuoden EM-sarjasta ja täysin tuntemattomia. Joka tapauksessa kaikki menevät varmasti kovaa ja tiukkaa tulee olemaan. Kun ei oikein tiedä muiden vauhtia, on vaikea lähtee arvelemaan miten sitä mahtaa pärjätä. Sunnuntaina ollaan viisaampia sen asian suhteen.

Valkenswaardin legendaarinen rata ei ole Takatalolle vielä tuttu. - Olemme pyörineet radan lähettyvillä monta viikkoa, mutta en ole vielä käynyt tutustumassa rataan. Televisiosta olen kyllä katsonut monta kilpailua radalta ja sitä kautta tunnen radan kyllä. Kyseessä on tietysti hiekkarata, joka ei ole mie paras mahdollinen alusta. Tosin Valkenswaard ei ole pahin mahdollinen hiekkarata, mitä tältä seudulta löytyy.

Ensi viikolla kotiin

EM-avauksen jälkeen Takatalo suuntaa kohti kotia. - Heti keskiviikko aamuna meillä lähtee laiva kohti Suomea. Vappu vietetään kotona kavereiden ja tyttöystävän kanssa, sitten onkin vuorossa ensimmäinen supercrossin SM-osakilpailu Hyvinkäällä. Sen jälkeen on ohjelmassa Raumalla MX1- ja Iisalmessa MX2-luokkien SM-osakilpailut. EM-sarja jatkuu sitten 5. päivä kesäkuuta Ranskassa, Takatalo päätti.

Jani Hovi / Xracing