
Michelssonin Päitsi uhattuna
Kovin odotuksin, hyvin menneen alkukauden jälkeen, Sysmän SM-enduroon lähtenyt Markus Michelsson koko kovia heti kilpailun toisella maastokokeella. - Ajoin aurattua peltoa spoorin ulkopuolella, jossa oli aivan jäinen tasainen pinta. Meno tuntuikin vauhdikkaalta, kunnes erään nypyn jälkeen ajolinjani menikin suppuun varsinaisen spoorin kanssa. Lensin siitä sitten tangon yli ja laskeuduin niskoilleni. Hetken aikaa tähtiä pyöri päässä, mutta sitten rupesin kuitenkin nostamaan pyörää ylös. Siinä vaiheessa tunsin viiltävää kipua ranteessa, Michelsson kertasi.
Nuorukainen jatkoi kuitenkin kilpailun sitkeästi loppuun. - Pakko oli ajaa kisa loppuun, olihan kyseessä SM-osakilpailu. Viimeisellä pätkällä kipu oli jo melkomoista, eikä ajamisesta tullut mitään.
Maanantaina Michelssonin matka suuntautuikin lääkärille. - Ranne kuvattiin, eikä murtumia löytynyt. Kipu oli kuitenkin kova ja lääkäri rupesikin epäilemään veneluun murtuneen. Sitä kun ei aina näy röntgenissä. Näillä näkymin pääsen ensi viikolla magneettikuvaukseen, jossa tuo asia päästää toteamaan.
Päijänteen kierto on siis näin ollen vaakalaudalla. - Toivottavasti mitään ei ole murtunut. Jos vaan pystyn, lähden vaikka väkisin kiertämään Päijännettä. Kaikki SM-pisteet ovat todella tärkeitä.
Jani Hovi / Xracing