Maajoukkuepaikkoja ratkotaan Vantaalla
Kauden huipentava motocrossin joukkue MM ajetaan 25. - 26. syyskuuta Denverissä, Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä Suomen joukkueessa on ainoastaan yksi varma kuljettaja, MM-sarjassa hienosti ajanut Harri Kullas. - Kaikki käytännön asiat on saatu sovittua Harrin ja hän Gariboldi Racing tiiminsä kanssa. Harri on varmasti joukkueessa mukana, mutta muut paikat ovat vielä avoinna, kertoi Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.
Mietittäessä joukkuetta, on useampikin nimi ollut ehdolla. - Pyrhösen Antin nimi on tietysti ollut koko ajan keskusteluissa, mutta hänen tilanteensa on epävarma. Antti ei vielä itsekään tiedä onko tarpeeksi hyvässä ajokunnossa. Tällä hetkellä elämme sen mukaan, ettei Antti pystyisi osallistumaan, mutta tuo tilanne voi toki muuttua. Enduromiehet Matti Seistola ja Eero Remes olisivat myös olleet joukkueeseen hyviä, mutta heillä on samaan aikaan enduron viimeinen MM-osakilpailu, Konttinen kertaa.
Reilun viikon kuluttua ajettavan Vantaan MM-osakilpailu tulee olemaan näytön paikka useammallekin kuljettajalle. - Etsimme ensisijaisesti kuljettajia, joilla on kokemusta ulkomaan radoista. Vahvimmin ehdolla tällä hetkellä ovat Ludde Söderberg, Tommi Mäkinen, Toni Eriksson ja Marko Kovalainen. Vantaan kilpailun jälkeen tulemme tekemään päätöksiä asian suhteen, sillä joukkue täytyy ilmoittaa kilpailuun kuukautta ennen. Jonkinlainen joukkue on joka tapauksessa kisoihin lähdössä, mikäli ei mitään maata mullistavaa tapahdu.
Jani Hovi / Xracing