Italia jyrää, Suomella epäonnea
Sixin neljäs kilpailupäivä muutti koko kilpailun luonteen. Koska kolmantena päivänä pöly pakotti järjestäjän jättämään kaksi maastokoetta pois, tehtiin käytännössä ainoa oikea ratkaisu. Lähtöjärjestystä muutettiin niin, että matkaan lähti vain yksi kilpailija minuutissa. Tämä aiheutti luonnollisesti sen, että aika ei riittänyt enää kuin yhden kierroksen ajamiseen. Tämä vähensi luonnollisesti pölyongelmaa, mutta tarkoitti samalla myös sitä, että maastokokeita ei ollut yhteensä kuin kolme.
Kun kisa saatiin aamulla käyntiin, niin Suomen hyvä sijoitus jäi jo lähtölavalle. Ville Meisolan pyörä päätti, että nyt saa kiusaaminen riittää.
- Aamulla työnsin pyörän lähtölavalle ja kun piti lähteä liikkeelle, niin pyörä ei käynnistynyt millään. Kaikkeni kyllä tein. Tunnin yritin sitä käynnistää, työnsin sellaiseen alamäkeenkin, mutta ei se edes inahtanut. Varmaan pöly teki tehtävänsä, Meisola arveli pettyneenä.
Italialaisilla sen sijaan kaikki toimii edelleen. Ero toisena olevaan Ranskaan säilyi jokseenkin ennallaan, eli reilussa kolmessa ja puolessa minuutissa. Toisaalta, eipä alle 20 minuutin kokonaiskestoisella päiväajalla tehdä ilman virheitä suuria eroja kumpaankaan suuntaan. Ruotsi pysyi kolmantena runsaan minuutin päässä Ranskasta. USA:lla oli huono päivä, ero Ruotsiin venähti yli kahteen ja puoleen minuuttiin ja Espanja kipusi jo vaarallisen lähelle. Suomen nelikosta tuli siis Ville Meisolan pyörärikon myötä kolmikko ja sijoitus putosi 12:ksi.
Henkilökohtaisen kisan nopein oli jälleen kukapa muukaan kuin Josep Garcia. Tällä kertaa Andrea Verona pääsi 3 sekunnin päähän. Zach Pichon jäi kärjestä 15 sekuntia. Roni Kytönen onnistui hienosti ja ajoi nyt Sixin parhaan päivänsä. Yleiskisassa kymmenes ja E2-luokassa neljäs.
- Oli ihan hyvä päivä. Ensimmäinen pätkäkin päästiin tänään ajamaan, niin se oli ihan hyvä aloitus. Toisella yritin vain minimoida tappiota siinä, koska se on ollut joka päivä vaikea pätkä. Sekin tuli tänään kuitenkin paremmin. Viimeinen pätkäkin tuli aika paljon paremmin kuin eilen. Harmillisesti vain motorsportti näytti Villen kohdalla tänään huonon puolensa, kun joukkue meni hajalle. Yritetään nyt kuitenkin kaikki muut ajaa henkilökohtaiset kisat mahdollisimman hyvin loppuun, Kytönen lupasi.
Peetu Juupaluoma oli E1-luokassa 11. ja Samuli Puhakainen E2-luokassa 14.
Ranskalle katastrofi
Junioritrophyssa Ranska koki katastrofin kun Thibault Giraudon joutui keskeyttämään ensimmäisellä maastokokeella. Näin Ranskan johtopaikka vaihtui 12 sijaan ja Italia sai takaisin jo kertaalleen menettämänsä johtopaikan. USA nousi toiseksi ja kolmanneksi nousi Espanja. Erot kolmen kärjen välillä ovat sen verran suuret, että ajamalla tilanne tuskin muuttuu enää. Moottoriurheilussa on kuitenkin kaikki mahdollista. Suomi jatkaa edelleen Ranskan putoamisesta huolimatta kahdeksantena, sillä Ruotsin kolmikko tuli pelätyn kovaa ja ohitti niin Suomen kuin edellä olleen Chilenkin.
Parhaasta vauhdista vastasi jälleen Alberto Elgari, toiseksi kiireisin oli William Dennett ja kolmanneksi ehti Cooper Jones. Suomalaisista nopein oli Jonni Hujala. Hän oli yleiskisan 16 ja E1-luokan neljäs. Albert Juhola ja Niko Puotsaari ajoivat luokassaan peräkkäisille sijoille. Puotsaari oli 13. ja Juhola sijaa korkeammalla, vaikka ohjelmaa oli enemmän kuin tarpeeksi.
- Aamu alkoi vähän huonosti kun pyörä ei startannut. Jouduin työntämään sen lähtölavalta ja siitä tuli heti 10 sekuntia. Koko päivä yritettiin löytää vikaa, niin oli koko päivä aika paljon remonttia huolloissa. Ykköspätkä tuli ihan ok, vaikka aika ei mikään ihmeellinen ollut. Kakkosella tuli sitten ihan harmittomat lipat, mutta kun pyörä sammui siinä, niin jouduin viisi kertaa starttaamaan sitä, ennen kuin sain sen taas käyntiin. Viimeisellä pätkällä tippui vielä etujarrukahvakin, vaikka en edes kaatunut. Sekin vielä hankaloitti kun tulin loppupätkän pelkällä takajarrulla. Vähän siinä joutui hakemaan hiekkavalleista tukea, että sai mutkiin hiljennettyä. Vaikka oli lyhyt päivä, niin minulla ainakin riitti tekemistä. Ei tullut aika pitkäksi, Juhola nauroi.
Naisten trophyssa kisa sujuu entiseen malliin. USA menee menojaan, Australia seuraa viiden minuutin päässä ja Ranska on jo Australiastakin yli puoli tuntia jäljessä.
Perjantaina kilpailijat pääsevät jälleen uudelle reitille. Toivottavasti silloin päästään ajamaan normaali Sixipäivä. Ainakin päästään uusille poluille, kun reitti suuntautuu pääosin Grandolan pohjoispuolelle. Kisa käynnistyy tuttuun tapaan kello 10.00 Suomen aikaa.
Kommentit
Tuo että pätkäaikaa tulee alle puoli tuntia on ihan järjetöntä kun ottaa huomioon miten paljon osallistuminen maksaa. Luulis että keksivät vaikka kastella pätkiä jos luonto ei hoida.
Hyvä suunta olis saada sixille 1,5h/ajopäivä erikoiskoeaikaa.