16 suomalaista MM-luokissa

Kuva
Lisab Photographies
Tulevana viikonloppuna kaasutellaan Suomen MM-enduro ja kilpailun alustavat lähtölistat ovat nyt julkaistu.

Vierumäellä ja sen ympäristössä ajettavan Salpausselkä EnduroGP:n lähtöluettelot ovat julkaistu. MM-luokissa on mukana yhteensä 98 kuljettajaa ja MM-sarjan ohessa ajettavissa Open-luokissa puolestaan 24 kuljettajaa. Kilpailussa ajetaan myös SM-luokissa ja näissä luokissa mukana 28 kuljettajaa, joten yhteensä viikonlopun aikana nähdään 150 kuljettajaa.

E1-luokassa on mukana yhteensä 11 kuljettajaa ja heidän joukossaan on MM-sarjaa kiertävät vakituiseen kiertävät Roni Kytönen ja Samuli Puhakainen. Heidän lisäksi suomalaisista luokkaan on mukaan ilmoittautunut myös Peetu Juupaluoma.

E2-luokassa kuljettajia on mukana puolestaan 15 ja heidän joukossansa on myös Väinö Santamäki, joka on ajanut myös kaksi edellistä MM-osakilpailua. Santamäki saa seurakseen suomalaisista Ville Meisolan, Joni Kaivolaisen, Antti Hännisen ja Roni Salinin.

E3-luokassa kuljettajia on yhteensä 11, mutta heidän joukossaan ei ole yhtään suomalaista.

Junioreiden MM-luokassa on kuljettajia yhteensä 43. Suomalaisista mukana on Jonni Hujala (J1), Tiitus Enjala (J2), Niko Puotsaari (J2), Albert Juhola (J2) ja Juho Ahokas (J2).

Youth-luokassa on mukana puolestaan 18 kuljettajaa. Suomalaisista mukana on Martti Tammelin, Ukko Laaksonen ja Jere Jokinen.

Enduro Open -luokassa on mukana 24 kuljettajaa, joiden joukossa on hyvä määrä suomalaisia. Riku Ratinen, Aleksi Alanne, Janne Rantanen, Markus Nylander, Jan Grönqvist, Jussi Pykäläinen, Arto Kallioinen, Juha Puotsaari ja Janne Mukkala pitävät suomalaisten värejä esillä. 

Alla MM-luokkien ja Open-luokkien lähtöluettelot, ja lisäksi myös SM-luokan lähtölista.


Lähtöluettelo

 

SME1 SM

# Kuljettaja Kerho Merkki Tiimi
802 Jussi Arvaja JSMK Kawasaki Kawasaki Racing Team Sumeko
845 Aksu Keurulainen KonnMK / UA Kawasaki Kawasaki Racing Team Sumeko
873 Niilo Liuksiala AsikMK KTM TEAM MOTOPALVELU
910 Aaku Matilainen K-SMK Husqvarna  
926 Toni Torpakko JSENS Husqvarna KVR
941 Jussi Waris JSENS Kawasaki  

 

SME2 SM

# Kuljettaja Kerho Merkki Tiimi
893 Eetu Puhakainen HlMK TM  
839 Dick Bergman SiMK KTM TEAM MOTOPALVELU
890 Jere Knuuttila TuMK KTM  
816 Mikko Rasinen FMS ry KTM TEAM MOTOPALVELU
831 Aaro Lempiö RiMPKK KTM  
979 Aleksi Virtanen HlMK TM  
900 Tommi Parviainen SaMK KTM  
990 Jukka Lainio MäntsMK KTM  
911 Eero Heimala RiES KTM TEAM MOTOPALVELU
953 Samuli Mankila TMK Husqvarna  

 

SME3 SM

# Kuljettaja Kerho Merkki Tiimi
838 Antti Ahtila HlMK KTM TEAM MOTOPALVELU
804 Oskari Vuori RiES Beta Beta Racing Suomi
841 Kasperi Koskinen KonnMK / UA Husqvarna  
827 Arttu Löflund HlMK TM  
894 Jesse Katainen KarMK Kawasaki  
985 Kimmo Tielinen LrMP TM  
963 Mika Lindfors VMK Husqvarna SPEEDHAUS.fi
938 Justiina Koivisto SsMK Husqvarna  

 

U20 SM

# Kuljettaja Kerho Merkki Tiimi
817 Aleksi Heittola SsMK KTM TEAM MOTOPALVELU
914 Santeri Oinonen VMK Gas Gas East MX
925 Jaakko Peltoniemi TMK Beta STORM-MOTOR.FI
909 Artturi Niskanen HlMK TM  

 

Suurin osa MM-luokissa ajavista suomalaisista kuljettajista ajaa myös SM-luokissa.