Liszka voitti jälleen, myös Juupaluoma jälleen podiumille

Teksti
Peetu Juupaluoma (vas.) ja Juho Ahokas nähtiin viikonloppuna EM-endurossa.
Enduron EM-sarjan toinen kisapäivä oli kuin ensimmäisen uusinta. Roland Liszka oli jälleen nopein ja Peetu Juupaluoma puolestaan E1-luokan kolmas.

Enduron EM-sarjan toinen kilpailupäivä Unkarin Tamasissa käynnistyi Roland Liszkan komennossa. Eilen voittoon ajanut unkarilainen aloitti kisan vahvasti ja takoi alkuun kahdet pohjat. Niin tiukkaa kisa kuitenkin oli, että kun crossitestillä tuhraantui vajaa kymmenen sekuntia ylimääräistä, niin kärkipaikan nappasi Luca Fischeder. Lorenzo Macoritto piti hallussaan kakkospaikkaa ja Liszka lähti uudelle kierrokselle kolmanneksi nopeimpana.

Toisella kierroksella Liszka kiristi vauhtian ja selvitti myös crossitestin ilman virheitä. Liszka nousi kakkospaikalle kun Macoritto puolestaan hukkasi muutaman sekunnin endurotestillä. Viimeiselle kierrokselle lähdettiin Fischederin johtaessa muutamalla sekunnilla. Kärkikaksikon ero oli kuitenkin niin pieni, että voittajaa ei kannattanut tässä vaiheessa lähteä veikkaamaan. 

Kolmannen kierroksen Liszka veti tyyliin kaikki tai ei mitään. Riski kannatti, sillä unkarilainen oli nopein kierroksen kaikilla maastokokeilla ja kuittasi lopulta voiton kahden sekunnin marginaalilla ennen toiseksi ajanutta Fischederiä. Macorittolla oli sen verran yritystä viimeisellä maastokokeella, että ylimääräistä aikaa hukkui kymmenkunta sekuntia ja tuloksena oli kolmas sija. 

Suomalaiset

E1-luokka käynnistyi lauantain malliin. Lorenzo Macoritto johti avauskierroksen jälkeen ja puristi jo selkeän 20 sekunnin eron toisena olleeseen Davide Sorecaan. Peetu Juupaluoma oli kolmantena ja jahtasi kakkospaikkaa kuuden sekunnin päässä Sorecasta.

Toinen kierros ei luokan kärkijärjestystä muuttanut. Macoritto oli selkeä ykkönen ja toisena jatkava Soreca pystyi puristamaan muutaman sekunnin lisää eroa Juupaluomaan. Eroa oli ennen viimeistä kierrosta 12 sekuntia. 

Kolmaskaan kierros ei tuonut muutosta järjestykseen. Macoritto ajoi voittoon yli puolen minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Sorecaan. Juupaluoma nousi jälleen podiumille kiirehdittyään maaliin kolmantena. Yleiskilpailun sijoituskin parani pykälällä kun tulosliuskaan kirjattiin mukava viides sija.

- Oli tämä ehkä vähän parempi päivä kuin eilen. Virheitä tietysti tuli tänäänkin, mutta en kaatunut kertaakaan. Endurotestikin sujui hieman paremmin kuin eilen jos verrataan eroa kärkeen, mutta siellä ne suurimmat erot tulivat. Siellä jäin niin paljon muille. Crossitesti sujui hyvin joka kierroksella, siellä ei tullut mitään isompia virheitä, mutta pikku lipsahduksia tulee varmasti kaikille. En ottanut mitään isoja riskejä ja tuntui kyllä, että homma oli koko ajan hallussa. Luokan kärki menee niin kovaa, että olisi pitänyt siihen vauhtiin ottaa sellaisia riskejä, että varmasti olisi sattunut jotain. Mutta nyt vain kovaa treeniä ennen Vierumäen kisaa ja siellä pitäisi yrittää saada jotain näyttöjä aikaan ja tietysti hyviä sijoituksia ja hyviä SM-pisteitä, Juupaluoma suunnitteli.

J2-luokassa Matyas Chlum aloitti parhaiten ja johti neljällä sekunnilla ennen Nicolo Paoluccia avauskierroksen jälkeen. Juho Ahokkaan aloitus oli hieman eilistä vaisumpi. Extreme ja endurotesti olivat vaikeita, mutta crossitestillä alkoi kulkea jo paremmin. Ahokas lähti toiselle kierrokselle viitossijalta, mutta nelossija oli vain neljän kymmenyksen päässä.

Toisella kierroksella Chlum puristi eron toisena ajaneeseen Paolucciin jo puoleen minuuttiin ja oli selkeästi ajamassa jälleen voittoon. Paolucci oli puolestaan tiukoilla Edvin Wibergin kanssa, sillä ero oli vain neljä sekuntia. Ahokas nosti myös vauhtia ja lähti viimeiselle kierrokselle nelospaikalta, mutta ero kolmospaikkaan oli jo 15 sekuntia.

Chlumin voittoa ei lopulta uhannut mikään eikä kukaan. Tsekki oli ylivoimainen, sillä toiseksi ajanut Paolucci hävisi minuutin. Kolmas oli Wiberg ja Ahokas ajoi eilisen tapaan neljänneksi.

- Viiden kuukauden treenillä ihan hyvä tulos, mutta aika paljonhan tuossa on vielä parannettavaa. Endurotestillä hävisin tosi paljon. Tämä oli ensimmäinen kunnon kisa isolla pyörällä, niin vähän haettiin myös säätöjä. Nyt ainakin tiedetään, mitä tehdään pyörän suhteen seuraavaan kisaan. Tänään ei ollut mitään ylimääräistä ohjelmaa, eihän tuollaisessa vauhdissa voi edes kaatua. Aika virheetön ajo, totta kai aina jotain pientä on. Ajelin ilman mitään riskejä, ettei ainakaan mene mitään rikki ja pystyy ajamaan kauden loputkin kisat, Ahokas selvitti.

EM-sarja jatkuu kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Italian Piedilucossa.