Mansikkamäki toiseen erävoittoon, Turku jatkaa kärjessä
Päivän toisessa SM-erässä radalla nähtiin joukkueiden luokkien 1 ja 2 kuljettajat. Kotiyleisön riemuksi Matias Vesterinen nappasi startin nimiinsä ja sai peräänsä Saku Mansikkamäen, Miro Varjosen, Wiljam Malinin, Jan Köivin ja Jere Harjun.
Vantaan Moottorikerhon Mansikkamäki nousi kärkeen ensimmäisellä kierroksella, perässään Imatran Vesterinen, Turun Varjonen, VMK:n toinen kuljettaja Köiv, Orimattilan Malin ja Sipoon Sahlsten. Varjonen painoi Vesterisen ohi ja hetken kuluttua Sahlsten teki samoin, joka ajoikin todella kovaa. Mansikkamäki meni nopeasti menojaan, jättäen Varjosen ja Sahlstenin taistelemaan kakkossijasta. Kaksikko järjestikin huiman näytöksen ja samaan aikaan ratavarikolla kuljettajien isät kävivät ”lämminhenkistä” keskustelua.
Sahlsten (19) ja Varjonen (2) taistelivat toisesta sijasta.
Lopulta Varjonen jätti Sahlstenin taakseen ja ajoi toisena maaliin Mansikkamäen perässä. Sahlsten oli kolmas ja Turun toinen kuljettaja Aaro Menna nousi neljänneksi. Imatran Vesterinen oli erän viides.
Kahden ajetun erän jälkeen TMK johtaa kilpailua selvästi. Heillä on 14 pistettä, kun taas toisena olevalla Heinolalla on 33 pistettä. Orimattila on kolmantena ja heillä on 41 pistettä. Samoissa pisteissä on tällä hetkellä myös Alavus. Sipoo on viidentenä ja heillä on 49 pistettä. Vantaa on tuloksissa vasta 17, mutta heillä on yksi keskeytys tilillään. Muuten joukkueella on kasassa 12 pistettä.
Kun kolmen ajetun erän jälkeen jokaiselta joukkueelta jätetään huonoin eräsijoitus pois laskuista, niin VMK:lla on myös hyvä mahdollisuus mitaleille. Joskin heidän kovin kuljettajansa on jo ajanut molemmat kisaeränsä.
Tilanne toisen erän jälkeen:
- TMK1 – 14 pistettä
- HeMK1 – 33 pistettä
- OriMk1 – 41 pistettä
- ASMP1 – 41 pistettä
- SiMK1 – 49 pistettä
- TamMC1 – 53 pistettä
- LoSMK1 – 60 pistettä
- KarkMK1 – 79 pistettä
- KarMK1 – 91 pistettä
- K-SMK1 – 93 pistettä
- PMK1 – 95 pistettä
- TamMC2 – 98 pistettä
- IMK1 – 107 pistettä
- HyMK2 – 110 pistettä
- HlMK1 – 111 pistettä
- OriMk2 – 129 pistettä
- VMK1 – 12 pistettä*
- Y-SMK1 – 68 pistettä*
- VMK2 – 85 pistettä*
*yksi tulos puuttuu pisteistä.