Garcia määritti vauhdin
Enduron MM-sarjan viides kisaviikonloppu toi kilpailijat jo toisen kerran tällä kaudella Portugaliin. Jo perjantain supertesti osoitti, ettei sarjaa johtavan Josep Garcian vauhti ole ainakaan kadonnut mihinkään. Kolmen sekunnin pohja-aika takasi mukavat lähtökohdat lauantain kisaan. Andrea Verona oli kuitenkin eri mieltä ja napautti pohjat aamun ensimmäiselle maastokokeelle. Tosin vain reilun sekunnin Garciaa nopeampana, mutta kuitenkin. Garcia ei kuitenkaan moisesta hätkähtänyt, vaan kuittasi tilanteen seuraavalla maastokokeella ja ajoi varmuuden vuoksi pohjat myös ensimmäisen kierroksen viimeiselle maastokokeelle. Toinen kierros käynnistyi Garcian johtaessa 11 sekunnilla ennen Veronaa ja kolmantena ollutta Zach Pichonia.
Toisen kierroksen aloitti parhaiten Pichon, mutta kun Garcia vei nimiinsä seuraavat maastokokeet, niin toisen kierroksen täyttyessä Garcian johto oli venähtänyt jo 16 sekuntiin. Verona jatkoi toisena ja Pichon kolmantena.
Viimeisellä kierroksella Garcian ei tarvinnut riskejä ottaa, mutta silti tilille napsahti jälleen kahdet pohjat ja voitto kirjattiin lopulta 18 sekunnin marginaalilla.
- Oli tosi hyvä päivä. Ainoastaan ensimmäisellä endurotestillä tuli pieni kaatuminen. Endurotestillä sain tehtyä eroa muihin. Muilla testeillä ajat olivat tosi tasaisia. Huomenna yritän jälleen voittaa, Garcia lupasi.
Verona ajoi pari pohja-aikaakin, mutta se ei vain Garciaa vastaan riitä. Verona ajoi koko päivän kakkospaikalla ja toiseksi nopeimpana italialainen oli myös maalissa. Zach Pichon teki myös sen, minkä pystyi ajaen myös yhden pohja-ajan, mutta se riitti ”vain” kolmanneksi korkeimpiin MM-pisteisiin. Kakkossija jäi yhdeksän sekunnin päähän.
- Minulla oli hyvä päivä. Ei tullut virheitä ja ajo oli tasaista. Ainoastaan endurotestiin en ole tyytyväinen. Siellä jään ja yritän parantaa sitä huomenna, Verona suunnitteli.
Luokittain
Enduro1-luokassa voittajan olisi voinut pyytää podiumille melkein vaikka jo ennen kisaa. Josep Garciaa ei ole kukaan tällä kaudella voittanut, eikä voittanut tänäänkään. Morgan Lesiardo ajoi loistokisan sivuten samalla kauden parasta suoritustaan ja sijoittui luokan kakkoseksi. Kolmanneksi parhaasta vauhdista vastasi puolestaan päivän yllätysnimi Jeremy Sydow. Saksalaisella ei ollut sarjasta ennestään kuin 10 MM-pistettä, nyt tuli kerralla 15 lisää. Roni Kytösen kisa oli jälleen tuskien taival. Jo eilinen supertesti meni totaalisen pieleen ja vauhti oli tänäänkin aika lailla hukassa koko päivän, vaikka loppua kohden paranikin hiukan. Sijoitukseksi kirjattiin luokan kahdeksas sija.
- Eilen tuli superilla kontattua, joten takaa-ajoasemasta lähdettiin tänään liikkeelle. Oli vaikea päivä, mutta loppua kohden päästiin tämänhetkiselle tasolle. Huomenna uusiksi, Kytönen kertoi.
Enduro 2-luokassa Andrea Verona ja Zach Pichon ovat jakaneet päivävoitot ja kärjessä tuo kaksikko oli jälleen. Nyt oli Veronan vuoro voittaa, mutta voitot ovat kakkoseksi jääneen Pichonin hyväksi 6-3. Päivän kolmonen oli Theo Espinasse.
- Tänään ei ollut paras mahdollinen fiilis. Aamulla olin aivan unessa. Jäin ensimmäisellä kierroksella tosi paljon. Onnistuin kuitenkin parantamaan ja tiimi teki päivän aikana pyörään hyviä muutoksia. Huomenna yritän jatkaa heti aamusta sitä vauhtia, jonka löysin toisella ja kolmannella kierroksella, Pichon selvitti.
Enduro3-luokkaa on dominoinut Hamish Macdonald. Vain kerran on voitto tällä kaudella lipsahtanut muualle. Tänään ei lipsahtanut ja tuloksena oli voitto numero kahdeksan. Luokan kakkonen oli jälleen sen ainoan voiton Macdonaldilta kaapannut Antoine Magain. Kolmantena podiumille nousi Leo Le Quere.
Juniorit ja naiset
Junior1-luokassa Thibault Giraudon ajoi sarjan kolmannen voittonsa. Hän oli samalla myös juniorien kokonaiskisassa toinen. Luokan kakkoseksi ajoi yleiskisan kolmonen Leo Joyon ja kolmanneksi kiirehti Clement Clauzier.
Junior2-luokan voittaja Kevin Cristino oli myös koko juniorijoukon kiireisin. Toiseksi ajoi juniorien MM-sarjaa johtava Axel Semb ja kolmantena ruutulipulla oli Diego Haution.
Youth-luokassa podiumin miehitti ensin tuttu kolmikko MM-sarjan kärjestä. Voiton otti kuuden sekunnin marginaalilla Alberto Elgari. Sarjaa johtava Romain Dagna sijoittui toiseksi ja kolmanneksi ajoi Pietro Scardina. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Elgari diskattiin kärkipaikalta, koska hän ajoi eri pyörällä kuin sillä, jonka katsasti. Näin voittaja olikin Dagna, toinen Scardina ja kolmanneksi nousi Riccardo Pasquato. Suomalaisedustus oli Ukko Laaksosen varassa. Laaksonen lähti hakemaan kokemusta ensi kautta varten ja Portugalin reissulle oli selkeä syy.
- Tarkoitus oli ajaa sen verran MM-kisoja, mitä pystytään ja tämä sattui hyvään väliin. Ajattelimme, että kun täällä on kerran jo käyty niin maastot olisivat vähän vastaavia. Onhan tänne tietysti matkaa, mutta pistettiin iskän kanssa Sprinterin nokka kohti Portugalia ja annettiin tulla. Sekin on hyvää haistelua ensi kautta varten. Kisasta tuli 11. sija ja siihen en ole tyytyväinen. Päivä oli sinänsä ihan hyvä, mutta kaikki oli kuitenkin ihan uutta. Oli paljon korkeuseroja ja tosi pehmeää pölyhiekkaa, niin joutui aika paljon vain opettelemaan. En tehnyt mitään isompia virheitä, mutta paljon tuli sitten pienempiä. Joka tapauksessa tästä päivästä saatiin paljon oppia ja kokemusta ja sitähän täältä ollaan hakemassa ensi vuotta varten. Ainahan sitä toki haluaisi ajaa voitosta, mutta luokan kärki on kyllä aivan MM-tasoa, Laaksonen totesi.
Naisten kisassa Rachel Gutish onnistui lopultakin ja neljän kakkossijan jälkeen tilille kirjattiin kauden ensimmäinen voitto. Kun vielä sarjaa johtaneen Francesca Noceran kisa päättyi viiden maastokokeen jälkeen tekniseen vikaan, niin Gutish nousi sarjan johtoon. Päivän kakkonen oli Rosie Rowett ja kolmonen Nieve Holmes.
- Paperilla tulos näyttää hyvältä, mutta olosuhteet eivät sopineet minulle tänään. Oli syviä uria, jotka ovat aina hankalia, mutta siitä huolimatta pystyin hyvään tulokseen, Gutish iloitsi.
Kisa Portugalissa jatkuu huomenna samalla aikataululla.