Vanha mestari Romaniacsin kärkeen
Red Bull Romaniacs käynnistyi tänään helteisissä merkeissä. Kovan kuumuuden ja sitä kautta kuivuuden myötä pöly nousi monelle kuljettajalla haasteeksi avauspäivänä. Helle toikin oman haasteensa päivään, jonka reitti ei ollut itsessään ylitsepääsemättömän vaikea.
Parhaiten päivän avasi Manuel Lettenbichler. Viime vuoden voittaja poltti kuitenkin kytkimensä aamun ensimmäisessä vaikeassa ylämäessä ja menetti puolisen tuntia aikaa, ennen kuin sai huollossa vaihdatettua uuden kytkimen. Loppupäivän aikana Lettenbichler ajoi muita kiinni, mutta jäi lopulta sijalle seitsemän, jääden 19 minuuttia päivän voittajasta.
Ensimmäisen päivän nopein oli 47-vuotias Graham Jarvis. Jarvis lähti reitille kärkikuljettajien perässä, mutta ei antanut pölyn haitata ja ajoi neljän minuutin erolla voittoon. Päivän kakkonen oli Teodor Kabakchiev ja kolmas Trystan Hart.
Suomalaisista nopein oli pronssiluokassa Arto Kallioinen, joka oli luokassa 58. jääden reilun tunnin luokan nopeimman ajan ajaneelle Matthias Walknerille. Janne Tägtström oli tänään 126. Valitettavasti Matti Kilpeläinen joutui keskeyttämään päivän.
Rautaluokassa ajava Marko Perttilä oli luokan seitsemäs.
- Ajo ja reitti tuntui helpolta, ja päivä lyhyeltä, kommentoi Perttilä sosiaalisessa mediassa.