Nieminen voittoon Höytiällä
Talven kolmas endurokilpailu kaasuteltiin tänään Uuraisten kunnassa, Höytiän kylällä. Viime viikonlopun raskaan SM-avauksen jälkeen moni kuljettaja huokasi varmasti helpotuksesta, sillä tänään yleiskilpailun kärjelle kertyi päivän aikana maastokoeaikaan vain vajaan tunnin verran.
Yleiskilpailussa koko päivän ajan kovinta vauhtia piti Tuomas Nieminen. Nieminen kellotti päivän jokaiselle maastokokeelle pohja-ajan ja hänen voittomarginaalinsa oli lopulta 41 sekuntia.
- Oli hieno kilpailu. Reitti oli mielestäni todella hyvä ja kestikin hyvin koko päivän ajan. Oma ajokin kulki hyvin, joten tulos oli hieno, uransa ensimmäisen yleiskilpailun voiton ottanut Nieminen kertoi.
Team Motopalvelun KTM-kuljettajan ainoat haasteet olivat huollossa, jossa häneltä meinasi loppua aika kesken.
- Olin matkassa ilman huoltomiestä ja kun siinä kierrosten välillä yritin itse hakkailla pyörästä jäitä pois ja tehdä muita hommia, niin aika meinasi loppua. Minulla oli huollossa aikaa sellaiset 6 – 7 minuuttia, joka olisi ollut passeli aika, jos matkassa olisi ollut huoltomies.
Nieminen on viihtynyt aina hyvin lumispoorissa ja viime vuonnakin miehen vauhti oli treeneissä todella hyvää, mutta kilpailuissa samaa vauhti ei jatkunut.
- Tajusin, että pitää vaan ajaa enemmän kilpailuja, jotta rutiini niihin löytyy. Tänä vuonna Mikkelissä vauhti oli hyvää, mutta kaatuilin. Sitten taas viime viikonloppuna Mäntsälässä tiesin, että kisasta tulee todella raskas ja lähdin tarkoituksella matkaan vähän rauhallisemmin, jotta jaksoin kisan maaliin asti. Tänään oli lyhyempi kisa ja lähdin heti vetämään täysillä, ja tulos oli hyvä, Nieminen päätti.
Yleiskilpailussa toiseksi tänään ajoi Pasi Tsutsunen. Jämsäläinen oli ensimmäisellä maastokokeella kolmas, mutta neljällä seuraavalla hän kellotti toiseksi nopeimmat ajat. Niemisen vauhtiin Tsutsunen ei tänään kuitenkaan ehtinyt. Jesse Viljakainen jäi Niemiselle 1.49 ja oli kisan kolmas. Janne Mukkala kaasutteli neljänneksi, jääden Viljakaiselle 31 sekuntia. Yleiskilpailun viides oli Aksu Keurulainen, joka voitti samalla myös B-luokan.
B-luokassa toiseksi ajoi Kimi Koskinen ja kolmanneksi Vili Viitanen. Keurulainen voitti samalla B2-luokan ja Koskinen B1-luokan. B3-luokan voittaja oli Matti Ahonen.
C-luokassa Lauri Reponen oli päivän nopein ja hän nousi samalla suoraan B-luokkaan. Toni Torpakko oli päivän kakkonen ja Sampsa Junka kolmas. Reponen voitti samalla C21-luokan. C16-luokassa mukana oli yksi kuljettaja ja voitto kirjattiin Juuso Laaksosen nimiin. C40-luokan ykkönen oli Mikko Viljakainen.
V40-luokan voitto meni Jyri Vedenpäälle, ennen Janne Leanderia ja Kimmo Virtasta. V50-luokan ykkönen oli puolestaan Timo Koivula, ennen Tero Svinhufvudia ja Jari Hellmania. V60-luokassa kovinta vauhtia piti Karri Tikkanen. Ari Kannela oli toinen ja Reijo Karppinen kolmas.
Naisten luokan ykkönen oli tänään Hanna-Riikka Oikari, ennen Minna Virtasta ja Milja Käpystä.
Alla yleiskilpailun top20.