Telttamajoitus Romanian vuoristossa

Kuva
Mihai Stetcu
Legendaarisessa Red Bull Romaniacs -kilpailussa nähdään tänä kesänä jotain täysin uutta, kun kuljettajat joutuvat viettämään yhden yö telttamajoituksessa, keskellä Romanian vuoristoa.

Romaniacsin järjestäjät ovat perinteisesti pyrkineet tuomaan kilpailuun joka vuosi entistä mielenkiintoisempia ja hurjempia kokemuksia kuljettajille. Tänä vuonna kilpailussa nähdään ensimmäistä kertaa, Dakar-rallista tuttu maraton osuus. Toiseen ja kolmanteen maastopäivään sijoittuvan osuuden aikana kuljettajat ovat täysin omavaraisia, eivätkä näe sen aikana huoltoa tai muita kilpailun ulkopuolisia ihmisiä.

Käytännössä tämä maraton osuus käynnistyy toisen maastopäivän välihuollosta. Tämän huollon jälkeen kuljettajat ajava normaaliin tapaan toisen päivän maaliin. Mutta maaliin saavuttuaan kuljettajia ei olekaan huolto vastassa, vaan he joutuvat huoltamaan pyörän päivän päätteeksi itse. Taukopaikka on keskellä Romanian kaunista vuoristoa, eikä sinne oli huoltoryhmillä tai muillakaan pääsyä. Normaalista poiketen, kuljettajat eivät pääse myöskään nukkumaan hotelliin, vaan he nukkuvat yönsä telttamajoituksessa muiden kilpailun kuljettajien kanssa. Kaikki kuljettajat voivat toimittaa erillisiin kontteihin omat varusteensa, jotka järjestäjät kuljettajat taukopaikalle. Järjestäjät kertovat, että taukopaikalla ei ole matkapuhelinverkkoa, saati sitten internetyhteyksiä. Näin ollen kuljettajat ovat todellakin eristettynä muista.

Kilpailu jatkuu seuraavana aamuna taukopaikalta. Kuljettajat tapaavat oman huoltoryhmänsä seuraavan kerran kolmannen maastopäivän päivähuollossa, jossa he pääsevät todenteolla huoltamaan pyöriään.

Red Bull Romaniacs kaasutellaan 27.-31.7. Suomalaisista kilpailun osanottolistalta löytyy tällä hetkellä Antti Hänninen, Jari Mutikainen, Henrik Heikkinen ja Henri Rolig.