Remes: "Olin hidas kuin paikallinen etana"
Eero Remeksen kausi MM-sarjassa ei ole mennyt suunnitelmien mukaan ja kahden ajetun kisaviikonlopun jälkeen Remes on sarjassa viides. Tänään Yamaha-kuljettaja ajoi kauden parhaan kilpailunsa tuloksellisesti ja oli yleiskilpailussa 14. ja E1-luokassa neljäs. Tyytyväinen Remes ei kuitenkaan ollut.
- Olin hidas kuin paikallinen etana. En vaan saa sellaista ajofiilistä päälle kuin pitäisi. Mitään varsinaisia ongelmia ei tänään ollut, mutta vauhtia pitäisi olla enemmän. Sama tilanne oli edellisissäkin MM-kisoissa, eikä minulle ole tässä ollut sen jälkeen oikein kunnon kisoja, niin ei homma ole siitä oikein päässyt muuttumaan mihinkään, Remes kertoi.
Portugalissa on perinteisesti kuljettajia haastavia kilpailuja ja sama jatkui myös tänään.
- Päivän pätkät olivat ihan hyviä, joskin endurotesti oli vähän yksilinjainen. Extremetestillä oli sitten pari vaikeaa paikkaa. Kisa oli kokonaisuutena oikein kunnon endurokisa, sillä siirtymätkin ajettiin oikeastaan kaikki metsässä ja niissä oli myös pahoja paikkoja, ja varmasti kaikki joutuivat niissä hieman työntämään, Remes päätti.