Remes sekunnin turvin voittoon
Hyvinkäällä kaasuteltiin tänään V40- ja naistenluokan Suomen Cupien osakilpailut, ja samalla myös muiden luokkien osalta kansalliset kisat. Aamupäivä vietiin läpi kohtuullisen hyvässä säässä, mutta kun iltapäivällä A, B- ja V40-luokkien kuljettajat pääsivät radalla, aukesi vesihanat. Vettä tuli taivaalta paikoin kaatamalla ja sitä myötä reitistä tuli paikoin todella haastava.
Yleiskilpailun osalta päivä lähti käyntiin Roni Kytösen tahdissa, hänen ajettua 10 sekunnin pohja-ajan avauspätkälle. Eero Remes iski takaisin heti toisella maastokokeella ja kellotti vajaan kolmen sekunnin pohja-ajan. Kahdella seuraavalla pätkällä Remeksen tahti jatkui hyvänä ja hän nousi kisan kärkeen kuuden sekunnin turvin. Kytönen ajoi pohja-ajat kahdelle viimeiselle maastokokeelle, mutta se ei Kytösen kannalta riittänyt, vaan Remes ajoi 1,45 sekunnin turvin voittoon.
Roni Kytönen oli tänään kakkonen.
Kärkikaksikko oli tänään odotetun ylivoimainen, sillä kolmanneksi ajanut Peetu Juupaluoma jäi voitosta 1:48. Roni Salin oli kisan neljäs ja Lari Jukola viides.
Suomen Cupien osalta voitot menivät odotetuille kuljettajille. V40-luokassa Mika Karma ajoi pohjat jokaiselle maastokokeelle ja hänen voittomarginaali oli reilut neljä minuuttia. Juha Puotsaari oli toinen ja Arto Kallioinen kolmas. Antti Laine kaasutteli neljänneksi ja Janne Leander viidenneksi.
Mika Karma voitti V40-luokan.
Naisten Suomen Cupissa Marita Nyqvist oli vielä ylivoimaisempi, ajaen voittoon yli kuuden minuutin erolla Anu Nummelaan. Riina Lampinen jäi kakkossijasta reilut 23 sekuntia ja oli kolmas. Esmeralda Vesterinen oli neljäs ja Janette Mielonen viides.
Marita Nyqvist ajoi aamulla hyvissä olosuhteissa naisten luokan voittoon.
B-luokassa Roni Heikkala oli päivän ykkönen 19 sekunnin erolla Niko Puotsaareen. Puotsaari sai samalla nousupisteet täyteen ja ajaa jatkossa A-luokassa. Joonas Koskinen oli luokan kolmas, Markus Nylander neljäs ja Janne Koljonen viides.
C-luokan voittoon ajoi yli viiden minuutin erolla Mikael Kaipanen, ennen Aapo Kuikkaa ja Valtteri Rekikoskea. Jalmari Niskanen oli neljäs ja Aaro Hämäläinen viides. Luokan neljä parasta kuljettajaa sai nousun B-luokkaan.
V50-luokan voitti Tom Virolainen, ennen Risto Liimataista ja Jorma Kakkoa. Neljäs oli Karri Tikkanen ja viides Hannu Heikkilä. Vanhimmissa veteraaneissa Juha Piiroinen ajoi vajaan parin minuutin erolla voittoon, ennen Jussi Tuomistoa. Antti Myllymaa oli kolmas ja Martti Ketelä neljäs.