Kuljettajien tiedotteita Karkkilasta

Racingbike KTM-kuljettaja Aki Manniselta jäi Karkkilan toinen erä ajamatta kipeytyneen selän vuoksi. Kuva: Henri Salminen Racingbike KTM-kuljettaja Aki Manniselta jäi Karkkilan toinen erä ajamatta kipeytyneen selän vuoksi. Kuva: Henri Salminen

Racingbike KTM

Viime viikonloppuna ajettiin kauden neljäs motocrossin Suomen Cup- ja SM-osakilpailu legendaarisella Karkkilan Mansikin radalla. Aiempinakin vuosina radalla on totuttu ajamaan lämpimässä auringonpaisteessa, mutta tänä vuonna lämpömittari kohosi vielä normaaliakin korkeammalle, ja kuljettajat saivat huolehtia nesteytyksestä tosissaan. Myös kisan järjestäjille kuuma sää toi haasteita radan kunnossapidon suhteen, mutta kilpailut päästiin ajamaan turvallisesti ajoittaisesta pienestä pölystä huolimatta.

Sunnuntain SM-lähdöissä tiimin parhaasta suorituksesta vastasi jälleen MXC/A-luokan Sampo Rainio #424. Totuttuun tapaan Sampo hallitsi aika-ajoa, ja oli myös ensimmäisessä erässä nopein. Toisen erän ensimmäisellä kierroksella Rainio kuitenkin kaatui rajusti, ja omien sanojensa mukaan joutui hetken aikaa keräilemään sekä kuskia että kalustoa. Sampo onnistui lopulta nousemaan erän hänniltä seitsemänneksi, mikä oikeutti yhteistulosten neljänteen sijaan. Epäonnesta huolimatta Sampon vauhti oli vakuuttavaa, ja SM-johto säilyi.

MX1-luokassa tiimin nopein oli Roni Salin #123, joka oli yhteistuloksissa seitsemäs. Roni itse kommentoi käsien hieman puutuneen ensimmäisessä erässä. Samoin toisen erän startti jätti miehen mielestä toivomisen varaa, mutta kaiken kaikkiaan Salin oli kuitenkin tyytyväinen Karkkilan osakilpailuun. Ronin mukaan tuleva kuukauden pituinen SM-tauko antaa mukavasti lisää treeniaikaa, ja Alavudella taistellaan sitten korkeammista sijoista. Aki Manninen #161 ajoi ensimmäisessä erässä hyvin ollen kuudes, mutta ensimmäisessä erässä kipeytyneen selän vuoksi Aki ei harmillisesti päässyt starttaamaan toiseen erään lainkaan, ja jäi näin yhteistuloksissa kympin ulkopuolelle.

Kytönen Motorsport

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen hallitsi MX2-luokkaa, kun motocrossin SM-sarja jatkui tänään Karkkilassa kauden neljännellä osakilpailulla. Juuso Matikainen jatkoi myös vahvoja otteita ajaen kaksi kertaa toiseksi ja vahvisti näin toista sijaa sarjassa.

C/A-luokka aloitti päivän ja siellä Kytönen Motorsportin Eliel Lehtinen ajoi hienosti aika-ajossa kahdeksanneksi. Lehtinen ajoi myös ensimmäisessä erässä loistavasti kahdeksanneksi, mutta toisessa erässä nuorukainen kaatui ensimmäisellä kierroksella ja jäi jumiin kanssa kilpailijan kanssa. Husqvarna- kuljettaja lähti jatkamaan matkaa kierroksen kärjelle jääneenä, mutta kaatui uudelleen ja joutui jättämään erän kesken.

MX2-luokassa päivän nimi oli Roni Kytönen, joka ajoi aika-ajon pohjat sekä voitti molemmat kilpailu erät. Ensimmäisessä Kytönen teki virheen ensimmäisellä kierroksella ja tippui kahdeksanneksi. Sieltä Husqvarna-kuljettaja teki loistavan nousun ja ohitti kärjessä ajavan Aleksi Kurvisen toiseksi viimeisellä kierroksella. Toisessa erässä Kytönen otti paremman lähdön ollen toisena ja nousi kolmannella kierroksella kilpailun kärkeen. Tämän jälkeen Kytönen ajoi selvään voittoon 11 sekunnin erolla. MX2-luokassa toinen Kytönen Motorsport- kuljettaja Wiljam Malin valitteli päivän aikana hieman huonoa oloa, mutta Malin kirjasi kuitenkin itselleen hyvät sijoitukset ollen 14. ja yhdeksäs. Ensimmäisessä erässä Malin oli vielä viimeisellä kierroksella sijalla 11., mutta tippui viimeisen kierroksen kaatumisen johdosta kolme sijaa alaspäin.

MX1-luokassa Juuso Matikainen ajoi jälleen hienon suorituksen ollen aika-ajon kakkonen sekä molemmissa erissä toinen. Aika-ajossa Matikaisen ja Kahron ero oli vain 0,1 sekuntia Kahron hyväksi, mutta molemmissa erissä startin kärkeen päässyttä virolaista Matikainen päässyt erissä haastamaan. Ensimmäisessä erässä Orimattilan Moottorikerhon kuljettaja epäonnistui lähdössä ja joutui raivaamaan tiensä toiseksi viiden kärjen ulkopuolelta. Toisessa erässä Matikaisen lähtö oli huomattavasti ensimmäistä parempi, mutta tälläkin kertaa edelle ehtivät Kahro sekä Niko Kalatie.

- Täydellinen päivä, kun aika-ajon pohjat ja kaksi erävoittoa. Ajo kulki hyvin koko päivän ja toisessa erässä otin jo paremman lähdönkin, MX2-luokan yhteiskilpailun voittaja Roni Kytönen kertoi.

- Ihan kohtuullinen päivä. Käsien kanssa pieniä ongelmia, mutta taas mentiin parempaan suuntaan, Malin kertoi.

- Ihan hyvä aika-ajo, josta toinen sija. Ensimmäisessä erässä huono lähtö, mutta onnistuin kuitenkin nousemaan hyvin ja maalissa kakkonen. Toisessa erässä oli jo parempi lähtö ja kolmantena. Muutaman kierroksen jälkeen pääsin nousemaan toiseksi. Erän puolen välin jälkeen alkaneen kytkin ongelman takia jouduin vaan tiputtamaan vauhtia aika paljon, mutta maalissa silti kakkonen. Hyvä viikonloppu! Kiitos yhteistyökumppaneille, Matikainen kertoi päivän jälkeen.

- Hyvä aika-ajo ja ensimmäinen erä. Toisessa erässä huonoa tuuria ja keskeytys, mutta onneksi ei käynyt kuitenkaan mitään vakavempaa, Eliel Lehtinen kertoi.

Elias Vanhalakka

Kisakausi jatkui helteisessä kelissä Karkkilassa. Karkkilan motocrossrata on kauden ainoa savirata, joka oli kisoja varten möyhitty ja kasteltu hyvin. Viikonlopun aikana radalle muodostui pitkiä ja syviä uria.

Aika-ajoissa ensimmäisissä nopeissa kierroksissa ajossa oli yritystä mutta tuli paljon virheitä. Ennen aika-ajojen keskeytystä kanssakilpailijan loukkaantumisen johdosta, Elias ajoi seitsemänneksi oikeuttavan ajan. Aika-ajojen jatkuessa Elias paransi aikaansa, vaikka sijoitus ei parantunut kuin yhdellä. Elias pääsi siis valitsemaan paikkansa puomilta kuudentena.

Ensimmäisen erän lähtö oli hyvä, Elias oli ensimmäisessä kurvissa toisena, mutta ajolinja ajautui hieman pitkäksi ja muutama kuljettaja pääsi livahtamaan sisältä ohi, seuraavien kurvien jälkeen Elias kymmenennen sijan huonommalla puolella. Ajosta puuttui rentous ja tuli pieniä virheitä. Siitä huolimatta Elias nousi jo kahdeksanneksi. Kun erää oli ajettu noin 20 minuuttia, pääsi Elias nousemaan jo kuudenneksi ja ajosta tuli selkeästi rennompaa. Vauhti oli hyvää, mutta seuraava sija oli jo karannut niin kauas, että Elias ei saanut ajettua sitä kiinni, joten sijoitus maalissa Elias oli kuudes.
Toisen erän lähtö oli myös hyvä, ensimmäisessä mutkassa Elias oli neljännen sijan paikkeilla, mutta putosi vielä pari sijaa seuraavien mutkien aikana. Eliaksen ajo sujui hyvin ja nousi neljänneksi ja taisteli jo välillä kolmannestakin sijasta. Kuitenkin Elias joutui puolustamaan neljättä sijaansa ja joutui pienen virheen myötä lopulta taipumaan viidenneksi, millä sijalla ajoi myös maaliin asti.

Viikonloppu oli haastava, koska paahtavan helteen lisäksi poikkeuksellinen savirata toi mukanaan omat haasteensa. Pito oli todella hyvä, mutta suorille muodostuneet pitkät spoorit olivat haastavia. Elias sanoikin, ettei ole mikään savirata-expertti, siihen nähden hyvät sijoitukset.

Toni Koskinen

Aika-ajoissa ihan ok kierros ja se oikeutti sijaan 7. Kärkeen matkaa oli kaksi sekunttia. Rata oli ihan sairaan magee ja parani vaan päivän mittaan, mutta kello ei tykännyt samalla tapaa mitä kuski.

Ekassa erässä huono reaktio puomilta, mutta ekan kierroksen aikana hyviä ohituksia ja alku erästä olin viidentenä. Vauhti ei riittänyt ja kolme kuskia pääsi ohi, joten maalissa 8. Pari sekunttia olis pitäny mennä kovempaa per kierros, että vauhti olisi riittänyt sinne mihin tavottelen eli kolmen joukkoon. Pyörä pelas kun unelma!

Tokassa erässä vielä surkeempi lähtö, ja ekassa mutkassa jossain viidennentoista paikkeilla. Nousin kuitenkin äkkiä seitsemänneksi ja sit 6. joka oli myös sijoitukseni maalissa, sekä päivän kokonaispisteissä. Ajo oli hiukan parempaa kun ekassa erässä, mutta sama pari sekunttia per kierros olis pitäny päästä kovempaa.
Kuskin ollessa tänään keskinkertaisella tasolla, pelas kaikki muu erinomaisesti.