
Weckman Hollannin mestariksi
15.7.2018 - 09:44
Hollannin mestaruussarja päättyy tänä viikonloppuna Zwarte Crossin merkeissä Lichtenvoordessa. 125-kuutioisten luokan kaksi viimeistä erää ajettiin jo lauantaina. Emil Weckman tuli sarjan päätökseen pistekärkenä ja ensimmäisen erän voitto vahvisti hänen asemiaan mestaruutta silmällä pitäen. Päivän toisen, ja samalla kauden viimeisen erän startissa Weckman kuitenkin kaatui ja tilanne meni mielenkiitoiseksi. Diga KTM Junior Racing -tiimin kuljettaja teki kuitenkin hyvää työtä ja nousi lopulta seitsemänneksi. Se sija riitti hänelle mestaruuden varmistamiseen.
Xracing