Silanderin kausi pilalla

Silander kaatui tiistaina harjoituksissa ja loukkasi olkapäänsä rytäkässä. Lääkärillä vierailun jälkeen tuomio oli selvä, edessä olisi leikkaus ja toipumisaika sen jälkeen noin kolme kuukautta. Näin ollen Silanderilta jää SM-sarjan loput osakilpailut luultavasti ajamatta.

- Harmittaa tietysti todella paljon. Ajo kulki tähän asti todella hyvin ja pyöräkin oli hyvässä iskussa, Silander kertoi.

Silanderin olkapää leikattiin perjantaina.

- Kaatumisessa solisluu irtosi toisesta päästä ja se korjattiin leikkauksessa tänään. Leikkaus itsessään sujui hyvin ja kohta aloitetaan sitten olkapään kuntouttaminen. Yritän päästä ajamaan aikaisemmin, mutta tämän hetken tiedon mukaan toipumisaika on kolme kuukautta, Silander päätti.

Xracing