
Osbornelle 7500 dollarin sakko
250-kuutioisten itärannikon supercrossmestaruus ratkesi Las Vegasissa lauantaina dramaattisella tavalla. Ensimmäisessä kurvissa kaatunut ja letkan perään lähtenyt Husqvarna -kuljettaja Zach Osborne näytti olevan tuossa vaiheessa jo mestaruustaistelun ulkopuolella, mutta toisin kävi. Osborne teki huimaa nousua koko finaalin ajan ja saavutti viimeisellä kierroksella pistejohdossa tuolla hetkellä olleen Joey Savatgyn. Osborne ohittikin Savatgyn toiseksi viimeisessä kurvissa aggressiivisesti, jonka seurauksena Savatgy kaatui ja Osborne juhli mestaruutta.
Kilpailun jälkeen Osbornea vastaan tehtiin protesti, jonka AMA käsitteli. Päätöksessään AMA kertoi Osbornen rikkoneen sääntöä, jonka mukaan kuljettaja ei saa vaarantaa toisen kuljettajan henkeä tai terveyttä omalla toiminnalla.
AMA julkaisi tiedotteen, jossa kertoi antaneensa tilanteesta Osbornelle 7500 dollarin sakon. Mutta pisterangaistu Osborne ei tilanteesta saa.
Alla video tilanteesta.
Xracing