
Nähdäänkö Sihvonen Kegumsissa?
Sihvonen on itse tällä hetkellä Diga KTM –tiiminsä luona Hollannissa, mutta tavoitimme Jaro Sihvosen (isä) ja kysyimme häneltä, mikä on tilanne tällä hetkellä.
- Miro on käynyt alkuviikosta olkapääspesialistin luona ja olkapää on myös kuvattu uudelleen. Mitään ei ole onneksi rikki, mutta kun olkapää lähti sijoiltaan, on se luonnollisesti kipeä ja voimaton. Sen jälkeen Miro on käynyt pari kertaa päivässä hoidoissa, joilla olkapäätä on yritetty saada paranemaan nopeammin. Tiimi siirsi Miron lennot torstailta perjantaiksi, jotta hän ehtii käymään torstainakin hoidossa. Lauantaina aamulla on sitten tarkoitus testata kestääkö käsi ajamista ja tehdä sen jälkeen päätös kisan ajamisesta. Tilanne on vaikea, mutta tiimi ja Miro tekee kaikkensa, jotta hän pystyisi ajamaan viikonloppuna. Jos Kegumsista tulisi vaikka kymmenenkin pistettä, niin ne pisteet voivat olla kauden lopussa todella arvokkaita, Jaro Sihvonen kertoi.
Sihvosen pistejohto EM-sarjassa on 20 pistettä ennen Morgan Lesiardoa. Kolmantena olevat Nick Kouwenberg ja Simone Furlotti ovat puolestaan 7 pistettä Lesiardon perässä.
Kegumsissa ajetaan tulevana viikonloppuna EMX250-sarjan kolmas kisaviikonloppu.
Xracing