
Sihvonen nousi podiumille Italiassa
EMX250-luokan toinen erä Trentinon radalla ajettiin auringonpaisteen alla Italiassa.
Erän startti sujui suomalaisittain loistavasti, kun Miro Sihvonen ja Jere Haavisto pystyivät molemmat välttämään ensimmäisen kurvin lähtökasan. Sihvonen oli ensimmäisen kurvin jälkeen kolmantena ja hänen perässään oli Haavisto.
Molemmat menettivät ensimmäisellä kierroksella yhden sijan Ruben Fernandezille, mutta kärkikuljettajat olivat vain muutamien sekuntien sisällä toisistaan. Kärjessä ollut Morgan Lesiardo ryhtyi tekemään nopeasti eroa takana tuleviin kuljettajiin, jotka kamppailivat keskenään sijoituksista. Fernandez ja Sihvonen ohittivat samalla kertaa toisena olleen Nicola Bertuzzin toisella kierroksella ja hienossa vauhdissa ollut Sihvonen painui väkisin Fernandezin ohi neljännellä kierroksella ja otti toisen sijan haltuunsa. Tuossa vaiheessa kärjessä ajaneen Lesiardon etumatka Sihvoseen oli kuusi sekuntia.
Eilisen erän voittanut Simone Furlotti oli aloittanut huiman kirin hieman heikomman lähdön jälkeen ja nousi Sihvosen perään kolmanneksi. Sihvonen näytti kuitenkin kovuutensa ja nosti kierrosaikojaan, Furlottin jäädessä hänen vauhdistaan.
Kun erää oli kaksi kierrosta jäljellä, Sihvonen oli ajanut Lesiardon eron jo alle neljään sekuntiin, mutta matka loppui kesken. Lesiardo ajoi erävoittoon ja Sihvonen ajoi loistavasti toiseksi. Kolmanneksi kaasutellut Furlotti otti viikonlopun kokonaiskilpailun voiton ennen Lesiardoa ja kolmanneksi sijoittunutta Sihvosta.
- Tulin tänne hakemaan hyviä pisteitä ja nyt olen podiumilla. Eilisen ensimmäisen erän startti ei ollut hyvä, mutta nyt pääsin hyvin liikkeelle ja onnistuin ajamaan toiseksi, Sihvonen kertoi TV-haastattelussa erän jälkeen.
Haavisto taisteli myös hienosti erän lopun. Eilen kolmanneksi ajanut Karlis Sabulis nousi väkisin Haaviston ohi lopussa, mutta ylöjärveläinen piti kuudennen sijan hallussaan maaliin saakka. Haavisto oli viikonlopun kokonaispisteissä 10.
EMX250 -luokan yhteistulokset
1. Furlotti 45
2. Lesiardo 41
3. Sihvonen 40
4. Sabulis 38
5. Kouwenberg 23
Xracing