Savaste päivän valopilkku, MM-sarjassa tuttu tahti

Kim Savaste ajoi tänään kymmenen joukkoon. Kuva: Jani Hovi / Xracing Kim Savaste ajoi tänään kymmenen joukkoon. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Eilen teknisen vian vuoksi keskeyttämään joutunut Kim Savaste ajoi tänään EMX125-luokan toisessa erässä kahdeksanneksi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 12 ollut Savaste onnistui nousemaan näin ollen jälleen kymmenen joukkoon erässä. Luokan toinen suomalainen Roni Kytönen ajoi maaliin sijalla 37, kaaduttuaan kerran erän aikana. Vaikka sija ei mairittele, pääsi Kytönen kuitenkin todella vaikealla radalla kisaeriin ja sai erittäin arvokasta kokemusta kahden täyden erän verran.

EMX250-luokassa Miro Sihvonen tuskaili ajamisensa kanssa. Huonon startin jälkeen reilusti 20 sijan huonommalta puolelta matkaan lähtenyt Sihvonen oli maalissa 14. Mutta ei ollut tyytyväinen omaan ajoonsa. Jere Haavisto pääsi tänään erän maaliin ja oli 32.

Febvre ja Herlings voittoihin

MXGP-luokassa Romain Febvre ja Tim Gajser tasasivat ykkös- ja kakkossijat. Febvren voitettua toisen erän, voitti hän samalla myös koko GP:n. Evgeny Bobryshev oli päivän kolmas, ennen Tony Cairolia ja Clement Desallea. Valtteri Malin otti toisesta erästä kauden ensimmäisen MM-pisteensä, ollen 20. Hänen ensimmäisen erän sijoitus oli 29.

MX2-luokassa Jeffrey Herlings voitti tuttuun tyyliin molemmat erät. Päivän suurin yllättäjä oli toiseksi ajanut Benoir Paturell (eräsijat 2. ja 3.), joka oli jopa ensimmäisen erän voitossa kiinni lähes erän loppuun asti. Jeremy Seewer oli päivän kolmas.

Xracing