Zanocz voittoon, Jaakonsaari suomalaisista nopein
EMX250-luokan toinen lähtö alkoi rytinällä, kun useampi kuljettaja kaatui lähtökurvissa. Ensimmäinen kierroksen jälkeen kärjessä ajoi Janis Martins Reisulis, toisena kärki sijaa kiivaiten kärkkyi Joel Zanocz ja kolmantena ajoi Valentin Kees. Hieman erän puolenvälin jälkeen Zanocz nappasi kärkipaikan itselleen ja pitikin sen ruutulipulle asti. Toisena maaliin ajoi Reisulis ja kolmaneksi sijoittui Nicolai Skovbjerk.
Luokan totaalin voitto meni Zanoczin nimiin, toinen oli Skovbjerk ja kolmas ensimmäisen erän voittanut Francisco Garcia.
Jaakonsaari hyvässä vauhdissa
Suomalaiset kokivat kovia jo ensimmäisillä kierroksilla, kun Santeri Oinosen erä päättyi lähtökolariin. Nico Stenberg onnistui hyvin lähdössä, mutta kaatui ensimmäisellä kierroksella ja keskeytti. Sampo Rainio ajoi pitkään kahdenkymmen parhaan joukossa, mutta ajoi erän loppupuolella hiljaa radalta pois. Myös Iiro Tofferi joutui keskeyttämään. Paras suomalainen oli Onni Jaakonsaari, joka ajoi maaliin sijalla 17 vaikka ennätti kertaalleen kaatua.
- Lähtö oli ihan ok, olin aikalailla pakan keskivaiheilla. Erän puolessa välissä jäi yksi hyppy pikkasen vajaaksi ja siinä oli isot jarrupatit. Pyörä otti pienet siksakit ja lensin kyljelleni. Sain pyörän nopeasti ylös eikä siinä ehtinyt montaa tulla ohi, Jaakonsaari kertasi.
Erän jälkeen Jaakonsaari oli varsin tyytyväinen ajoonsa.
- Ajollisesti toinen erä oli hyvää, mutta kyllä se kunto meinaa loppua tuollaisella radalla. Ei tuolla voinut enää missään istua, kun se on kulunut niin paljon. Mutta hyvin pystyin puristamaan kaiken irti, Jaakonsaari sanoi.
Muista suomalaisista Simo Koskinen ajoi sijalle 23, Eliel Lehtinen sijalle 25 ja Saku Mansikkamäki sijalle 28.
Sampo Rainio oli totaalin paras suomalainen eilisen yhdeksännen sijan ansiosta. Rainio oli totaalin 15.
Kommentit
hieno kisa.nyt radasta voiki tehä loppukaudex vetsku radan kuntoilijoille kiitos
En tiedä olisko katsomot saanut vielä jotenkin kauemmaksi radasta ja ylipäätään yhtään huonommaksi tehtyä. Luvattu "hyvä näkyvyys" koko radalle ei kyllä tainnut toteutua. Jos vielä joskus tuonne kisat tulee, niin tuohon pitäisi Kymiringin panostaa. Esim. Vantaalla ja Hyvinkäällä monin verroin parempi katsojana olla.
Ja jotain tarttis tehdä tuolle pääluokkien osanottajamäärälle. Säälittävän näköistä, kun ei ole edes puolet puomista käytössä. EM-luokissa sentään riitti kuskeja
very fast, fun, and completely addictive! Once you start playing, it's difficult to stop. Join in and enjoy the nonstop action red ball who's up for the final run?
Master Roblox Grow a Garden with PlayGoHub’s Ultimate Tools & Calculators
Roblox’s Grow a Garden has quickly become one of the most popular farming games on the platform. Players spend hours planting seeds, unlocking mutations, managing pets, trading, and cooking recipes. But with so many mechanics and hidden formulas, keeping track of everything can be overwhelming.
That’s where PlayGoHub (https://playgohub.com/grow-a-garden) steps in — a free, community-driven hub packed with calculators, guides, and live tools to help players maximize their gameplay.
Below are the must-use resources that every Grow a Garden player should try:
1. Grow A Garden Calculator
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/value-calculator
Accurately calculate fruit values with multipliers, weather effects, and mutations.
Key Features:
2. Grow a Garden Beanstalk Plant List
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/grow-a-garden-beanstalk-plant-list
Complete directory of all Beanstalk Event plants.
Key Features:
3. Grow a Garden Pets
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/pets
Browse and filter every pet in the game.
Key Features:
4. Recipe Calculator Grow a Garden
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/grow-a-garden-recipe-calculator
The ultimate recipe and cooking guide.
Key Features:
5. Grow a Garden Stock Live
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/grow-a-garden-stock-live
Track live inventories for all in-game shops.
Key Features:
6. Grow a Garden Pet Age & Weight Calculator
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/grow-a-garden-pet-age-and-weight-calculator
Predict your pet’s growth with age and weight models.
Key Features:
7. Grow a Garden Manual Restock Price Calculator
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/grow-a-garden-manual-restock-price-calculator
Stay on top of Goliath’s Goods restock prices during Beanstalk Event.
Key Features:
8. Grow a Garden Pet Ability & Cooldowns Calculator
Link: https://playgohub.com/grow-a-garden/grow-a-garden-pet-ability-and-cooldowns-calculator-by-age-and-weight
Optimize pet abilities with detailed cooldown insights.
Key Features:
Why Players Love PlayGoHub
Final Thoughts
Grow a Garden isn’t just about planting seeds — it’s about strategy, experimentation, and optimizing every aspect of gameplay. With PlayGoHub’s free calculators, guides, and live tools, players finally have a reliable resource to master fruit values, pets, recipes, and event mechanics.
Try it now: https://playgohub.com/grow-a-garden
Thwordle - เวอเดิ้ลภาษาไทย เกมทายคำปริศนาประจำวัน
https://thwordle.playgohub.com/
Great race recap! I found it exciting how Joel Zanocz took the lead mid-race and held on to win. Also, cool to see Jaakonsaari as the fastest Finn in the mix. Thanks for the details!