Yli-Villamo: ”Kun ei muista mitään, ei tarvitse jännittää”
Yli-Villamo palasi tajuihinsa jo rata-alueella, kun viimeinen erä oli keskeytetty hänen kaatumisensa seurauksena. Turun Seudun Moottoriurheilijoiden edustajan tie vei Lappeenrannan sairaalaan, missä hän vietti yön tarkkailussa.
Aivotärähdyksen jälkioireina Yli-Villamon pää oli kipeä sunnuntai-iltana ja särkyä esiintyi vielä maanantainakin.
Yli-Villamolla todettiin sunnuntaina myös minimaalinen ilmarinta, mikä ei vaatinut toimenpiteitä. Keuhkot tarkistetaan vielä maanantaina, mutta hänen pitäisi päästä lähteämään päivän aikana kohti Kauhajoen-kotiaan.
Yli-Villamo muistaa erästä ainoastaan huonon starttinsa ja nousun sijoituksissa ylöspäin. Itse kaatuminen starttimutkan kohdan pöytähyppyrin jälkeen ei jättänyt Yli-Villamolle pelkotiloja ajamiseen liittyen.
- Ei ollut ensimmäinen aivotärähdykseni. Ura jatkuu, Yli-Villamo kertoi sairaalasta.
- Kun ei muista mitään, et tarvitse jännittää tämmöisiä asioita. Kuulemma ehdin ajaa kolme kierrosta.
Yli-Villamon ensimmäinenkin erä päättyi keskeytykseen, koska takarengas pomppasi vanteelta ja solu putkahti ulos.
Yli-Villamo aikoo nyt pitää jonkin verran ajotaukoa ja keskittyä rahan keräämiseen ensi kauteen. Käytännössä se tarkoittaa töiden tekemistä.
Tampereen kansainväliseen supercrossiin Yli-Villamo ei aio osallistua 10.-11. marraskuuta. Hän ei ole ollut koskaan mukana Tampereella, vaikka esimerkiksi Viron Adrenalin Arenan sisäratakilpailuissa hänet onkin nähty useaan kertaan. Suunta on siis selkeästi kohti ensi kautta.