Jääskeläinen otti mestaruuden

Kuva
Jörgen Nylund
Samuel Jääskeläinen kruunattiin trialin Suomen mestariksi lauantaina Salossa.

Trialin SM-sarja saatiin päätökseen lauantaina Salossa, jossa panokset olivat kovat. Suomen mestaruus oli kahden kuljettajan kauppa, Samuel Jääskeläisen ja Leevi Lindqvistin taistellessa siitä. Pelin henki oli myös selvä, eli mestaruuden voittamiseksi piti voittaa pahin kilpakumppani.

Päivä käynnistyikin tasaisissa merkeissä, kun ensimmäisen kierroksen jälkeen Jääskeläinen johti kilpailua pisteen erolla Lindqvistiin. Anton Parkkonen oli kolmantena, mutta hän oli jo 12 pistettä kärjestä. Kilpailu ratkesi toisella kierroksella, kun Jääskeläinen onnistui siinä mainiosti. Hän keräsi vain kuusi virhepistettä, kun Lindqvist nappasi niitä 12. Kaksikko ajoi kolmannen kierroksen tasatahtiin, ja molemmat keräsivät siltä 12 virhepistettä.

Tämä tarkoitti sitä, että Jääskeläinen vei kilpailun voiton seitsemän pisteen erolla ja otti samalla Suomen mestaruuden Lindqvistin jäädessä hopealle. Erkki Hakuni nousi viimeisellä kierroksella kolmanneksi, ja samalla nuorukainen varmisti SM-pronssin. Parkkonen oli Salossa neljäs ja Jimi Saarela viides.

Alla SM-sarjan ja Suomen Cup -sarjojen loppupisteet:

TR1 SM

  1. Samuel Jääskeläinen – 92 p.
  2. Leevi Lindqvist – 91 p.
  3. Erkki Hakuni – 73 p.
  4. Veeti Kaunisto – 57 p.
  5. Jimi Saarela – 57 p.
  6. Vilkku Selin – 20 p.
  7. Jussi Haapanen – 17 p.
  8. Anton Parkkonen – 13 p.
  9. Aapo Hakuni – 9 p.

TR2 Suomen Cup

  1. Leevi Paajanen – 77 p.
  2. Aapo Hakuni – 69 p.
  3. Panu Malmberg – 54 p.
  4. Stig Ross – 51 p.
  5. Vilkku Selin – 50 p.
  6. Sebastian Tuisk – 41 p.
  7. Ossi Kiviranta – 33 p.
  8. Manu Ruotsalainen – 32 p.
  9. Egert Kimmel – 11 p.
  10. Peetu Leskinen – 11 p.

TR3 Suomen Cup

  1. Sami Mannila – 92 p.
  2. Marten Aarma – 77 p.
  3. Kaur Roos – 54 p.
  4. Staffan Floessell – 40 p.
  5. Ari Kyöstilä – 26 p.
  6. Mika Oksanen – 17 p.
  7. Chris Andre Ivanov – 13 p.

TR3J Suomen Cup

  1. Eino Marttila – 97 p.
  2. Pia Anete Rebane – 80 p.
  3. Nicolas Leppiniemi – 77 p.
  4. Vilho Eskola – 45 p.
  5. Haralds Zingers – 13 p.

TR4 Suomen Cup

  1. Pertti Teräsahde – 85 p.
  2. Raimo Eräkare – 81 p.
  3. Teppo Paavola – 80 p.
  4. Harri Heinikainen – 70 p.
  5. Jorma Eräkare – 52 p.
  6. Jussi Liski – 50 p.
  7. Vesa Kuuslampi – 30 p.

TR5 Suomen Cup

  1. Tommy Lind – 78 p.
  2. Matti Nikander – 71 p.
  3. Sami Jääskeläinen – 59 p.
  4. Sami Ikonen – 55 p.
  5. Timo Koivula – 41 p.
  6. Arto Kallioinen – 37 p.
  7. Marko Tarkkala – 37 p.
  8. Aarno Törmälä – 33 p.
  9. Juha Lamberg – 30 p.
  10. Egert Kõrgessaar – 20 p.
  11. Kauko Kuusinen – 20 p.
  12. Jevgenijs Stragovs – 17 p.
  13. Teele Mäerand – 12 p.
  14. Ron Johnsson – 11 p.
  15. Jörgen Nylund – 8 p.
  16. Andris Kalnins – 5 p.

TR5J Suomen Cup

  1. Emil Mattsson – 97 p.
  2. Juho Lampela – 81 p.
  3. Lauri Siling-Siland – 20 p.
  4. Sami Oinonen – 15 p.
  5. Kārlis Kalniņš – 15 p.