Yli-Villamo: ”Kun ei muista mitään, ei tarvitse jännittää”

Teksti
Harri Yli-Villamon sunnuntai sisälsi kaksi keskeytystä.
Kuva
Sami Salonen
Harri Yli-Villamo sai aivotärähdyksen sunnuntaisessa kaatumisessaan motocrossin kerhojoukkuekilpailussa Miehikkälässä. Mies vietti yön sairaalassa tarkkailussa.

Yli-Villamo palasi tajuihinsa jo rata-alueella, kun viimeinen erä oli keskeytetty hänen kaatumisensa seurauksena. Turun Seudun Moottoriurheilijoiden edustajan tie vei Lappeenrannan sairaalaan, missä hän vietti yön tarkkailussa.

Aivotärähdyksen jälkioireina Yli-Villamon pää oli kipeä sunnuntai-iltana ja särkyä esiintyi vielä maanantainakin.

Yli-Villamolla todettiin sunnuntaina myös minimaalinen ilmarinta, mikä ei vaatinut toimenpiteitä. Keuhkot tarkistetaan vielä maanantaina, mutta hänen pitäisi päästä lähteämään päivän aikana kohti Kauhajoen-kotiaan.

Yli-Villamo muistaa erästä ainoastaan huonon starttinsa ja nousun sijoituksissa ylöspäin. Itse kaatuminen starttimutkan kohdan pöytähyppyrin jälkeen ei jättänyt Yli-Villamolle pelkotiloja ajamiseen liittyen.

- Ei ollut ensimmäinen aivotärähdykseni. Ura jatkuu, Yli-Villamo kertoi sairaalasta.

- Kun ei muista mitään, et tarvitse jännittää tämmöisiä asioita. Kuulemma ehdin ajaa kolme kierrosta.

Yli-Villamon ensimmäinenkin erä päättyi keskeytykseen, koska takarengas pomppasi vanteelta ja solu putkahti ulos.

Yli-Villamo aikoo nyt pitää jonkin verran ajotaukoa ja keskittyä rahan keräämiseen ensi kauteen. Käytännössä se tarkoittaa töiden tekemistä.

Tampereen kansainväliseen supercrossiin Yli-Villamo ei aio osallistua 10.-11. marraskuuta. Hän ei ole ollut koskaan mukana Tampereella, vaikka esimerkiksi Viron Adrenalin Arenan sisäratakilpailuissa hänet onkin nähty useaan kertaan. Suunta on siis selkeästi kohti ensi kautta.