Xracing testaa: Sherco 2.5iR / 3.0iR
Kun sain kutsun testaamaan Schercon uutta 300- ja uunituoretta 250 -kuutioista nelitahtista mallia, olin pyörien suhteen hieman skeptinen. En ollut ennen tuota päivää kyseisen merkin pyörillä ajanut metriäkään ja hieman tuntemattomamman merkin olleessa kyseessä, en oikein tiennyt mitä odottaa ja silloin yleensä ihminen odottaa aina pahinta.
Ensivaikutelma
Niin kuin oikeastaan kaikki pyörät nykyisin, myös Scherco näyttää silmään hyvältä. Tyylikkään tummansiniset ja valkoiset muovit yhdistelmänä toimii ainakin suomalaiseen makuun hienosti. Nykypäivän trendin mukaisesti sivunumerokilvet ovat erittäin virtaviivaiset ja samalla pienet. Vakiona pyörässä tulee myös hyvät runkoputkien suojat ja muovinen pohjapanssari.
Kun istahdin pyörän päälle, oli ensivaikutelma positiivinen. Pyörä näyttää pieneltä ja siltä se tuntuukin. Allekirjoittaneen kokoiselle kuljettajalle vakiosatulalla oleva pyörä on liiankin pieni, mutta tuo ongelma korjaantui heti, kun vaihdoimme pyörään korkeamman satulan. Vaihtoehtoja korkeammista malleista löytyykin kaksi, joten sen avulla varmastikin jokainen löytää haluamansa korkuisen mallin.
Moottori
Ensi metrit ajoin 300 -kuutioisella mallilla ja ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomioita oli moottori. Pyörästä tuntui irtoavan voimaa kiitettävästi ja lisäksi tehoalue oli erittäin miellyttävä. Tehoa tulee moottorista ulos nimittäin tasaisesti koko alueella, aina alaväännöstä huippukierroksiin asti. Ainakin niin pitkälle kun normaalissa lumispoorissa pääsi testaamaan. Näin ollen moottori on helppo ajaa, eikä väsytä kuljettajaa niin helposti. Tehoa irtosi myös 250 -kuutioisesta mallista todella hyvin ja pikkunelari olikin helpompi ajaa tehonsa puolesta spoorissa, nimittäin välillä tuntui että isommassa pyörässä oli jopa liikaakin tehoa, kun päivä eteni pidemmälle.
Molemmista pyöristä löytyy kaksi eri tehokarttaa, joita voi ajan aikana tangosta olevasta kytkimestä vaihtaa. Valitettavasti tehokartat ovat liian erilaiset, eli 'pehmeämpi' asento on hieman tehottoman tuntuinen. Tämä on tietysti täysin makuasia, mutta itse olisin kaivannut väliin vielä kolmatta vaihtoehto, joka olisi saattanut olla pitkässä kilpailussa se paras.
Joka tapauksessa molempien pyörien moottorit ovat erittäin hyviä.
Jarrut
Pyörissä on Brembon jarrut ja etujarru toimikin moitteettomasti. Takajarruun sen sijaan olisin kaivannut hieman lisää tehoa ja lisäksi jarrulla oli taipumus jäätyä normaalia herkemmin. Jarrupalat ja jarrulevyt vaikuttavat tietysti tähän asiaan, mutta ainakin vakiopaloilla oli tähän taipumus.
Ajettavuus
Pyörä on tuntumaltaan pieni ja sen huomaa myös ajossa. Kun isompi mies istuu ohjaimiin, on tuntuma aluksi hieman 'ahdas'. Tämän asian pystyy muuttamaan siirtämällä tankoa eteenpäin T-kappaleissa, jolloin ajoasento siirtyy eteenpäin ja 'tila' lisääntyy. Tangon sijainti vaikuttaa myös siihen asiaan, että vakiona pyörä on hieman takapainoisen tuntunen, jonka johdosta hitaissa tiukoissa kurveissa kääntyminen ei ole niin helppoa. Tosin taasen jouheaa nopeaa spooria ajettaessa pyörä on takapainoisuutensa johdosta erittäin vakaan tuntuinen. Siirrettäessä tankoa eteenpäin, muuttuu kuljettajan painopiste ja samalla myös kääntyvyys tiukoissa kurveissa paranee. Tämä on tietysti täysin makuasia ja monesti näissä asioissa täytyy hakea kompromissi.
Yleisarvosana
Molemmat mallit olivat todella positiivisia yllätyksiä ja omasta mielestäni hyviä pyöriä ajaa. Varsinkin pyörien moottorit tekivät vaikutuksen ja tehoa riitti myös pikkunelarissa hyvin. Kun normaalit säädöt saa pyörissä oman mielensä mukaisiksi, myös ajettavuus on todella hyvä.
Jani Hovi
Tekniset tiedot:
Moottori: Nelitahti, 250cc (2.5iR) / 303,68cc (3.0iR)
Poraus x isku: 78 x 52,2mm (2.5iR) / 84 x 54,8 (3.0iR)
Polttoaineensyöttö: Magnetti Marelli ruiskutusjärjestelmä
Jäähdytys: Nestejäähdytys
Käynnistys: Sähköinen
Pakoputki: Ruostumatonta terästä, äänenvaimennin alumiinia sisältäen katalysaattorin
Vaihteisto: Kuusiportainen, toisioveto O-rengasketjulla
Kytkin: Hydraulinen, monilevyinen, märkä
Runko: Kromimolybdeeniterästä, palkkiprofiilista hitsattu semi-perimetrisrunko
Bensatankin tilavuus: 8,5l
Jarrut: Brembo, etujarru 360mm levy, takajarru 220mm levy
Etujousitus: WP 48mm yksikammiokeula, 300mm joustovara
Takajousitus: WP progressiivinen, linkut, 320mm joustovara
Eturengas: 1.60 x 21 DID alumiinivanne, Michelin Enduro Competition rengas
Takarengas: 2.15 x 18 DID alumiinivanne, Michelin Enduro Competition rengas
Paino: 102 kg
Akselinväli: 1480mm
Maavara: 355mm
Istuinkorkeus: 950mm
Hinta: 2.5iR 9200€ (punakilpinen), 3.0iR 9400€ (punakilpinen)
(rekisteröitävissä ajoneuvoveron maksamalla)