Wilson korvaa Reedin
Reedin ja monien muidenkin pettymykseksi australialainen ei pystynyt ajamaan viime viikonlopun osakilpailussa Arlingtonissa, San Diegossa sattuneen loukkaantumisen seurauksena. Reed ilmoittikin tänään tiedotteessaan, että olkapääleikkauksen vuoksi hän jättää loput supercross sarjan osakilpailut ajamatta ja keskittyy motocrossin ulkosarjaan.
Samalla tiiminsä omistajana toimiva Reed ilmoitti, että Mitch Paytonin ProCircuit Kawasaki -tiimissä länsirannikon 250 -kuutioisten supercross sarjassa ajava Dean Wilson ajaa TwoTwoMotorsports -tiimin väreissä Kawasakilla valikoiduissa itärannikolla ajettavissa kilpailuissa 450 -luokassa.
- Olen itse valmis aloittamaan toipumisen ja samalla keskittymään jo ulkosarjaan. Olen erittäin innoissa, että saimme Wilsonin mukaan, sillä tiimin tavoite on jossain vaiheessa saada muitakin kuljettajia mukaan ja Wilsonin nimi on ollut esillä myös niissä keskusteluissa. Wilson on ystäväni ja samalla kunnioitan hän ajotaitoaan, Reed kertoi.
Wilson palaa takaisin 250 -kuutioisen pyörän ohjaimiin ProCircuitin tiimiin kahdessa jäljellä olevassa länsirannikon kilpailussa.