Weckman paremmassa vauhdissa Ranskassa

Emil Weckman onnistui tänään hyvin starteissa Ranskassa.
Kuva
MXGP
Emil Weckman paransi vauhtiaan viime viikonlopusta ja oli tänään selvästi paras suomalainen, kun motocrossin EM-sarjat jatkuivat Ranskassa.

EMX250-luokassa mukana nähtiin tänään kaksi suomalaista, kun Sampo Rainio ei matkannut Ranskaan ennakkotiedoista poiketen. Emil Weckman oli tänään kilpailun ensimmäisessä erässä hyvässä vauhdissa. Weckman onnistui startissa hyvin ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen viidentenä. Tuolla samalla sijalla Weckman ajoikin sitten koko erän ajan. Toisen erän alku näytti vieläkin paremmalta, kun Weckman ajoi neljä ensimmäistä kierrosta neljäntenä. Kolmen seuraavan kierroksen aikana Weckman menetti neljä sijaa ja hän ajoi kahdeksantena erän puolessa välissä. Erän loppupuolella Weckman putosi vielä muutaman sijan ja oli maalissa 11. Kim Savasteen päivä oli sen sijaan synkkä. Savaste oli ensimmäisen erän startin jälkeen aivan letkan häntäpäässä, ollen maalissa 33. Toisen erän startti oli Savasteelta hieman parempi ja oli 29. ensimmäisen kierroksen jälkeen. Maalissa hän oli 23.

Päivän totaalin voitto meni Norjan Hakon Frekriksenille, ennen Andrea Bonacorsia ja Tom Guyonia.

EMX125-luokassa Kasimir Hindersson nappasi kolme pistettä ensimmäisestä erästä, oltuaan 18. Toisessa erässä Hindersson kaatui startissa ja lähti viimeisenä matkaan. Sieltä Hindersson nousi jo sijalle 25. kunnes kaatui toisen kerran. Maalissa hän oli 31. Nico Stenberg pääsi tänään myös mukaan kisaeriin. Nuorukainen sai näin ollen arvokasta kisakokemusta ja oli ensimmäisessä erässä 33. ja toisessa 34.

Totaalin voitto meni tänään Italian Lalerio Latalle. Marc-Antoinen Rossi oli toinen ja Lucas Coanen kolmas.