Weckman kasvatti MM-pistetiliään

Emil Weckman otti eilen kolme MM-pistettä.
Kuva
Team Assomotor
Eemil Weckman kaasutteli eilen Turkissa ensimmäisessä erässä MM-pisteille, mutta valitettavasti toinen erä jäi kesken hänen osuttua yhteen toisen kilpailijan kanssa.

Emil Weckman palasi sairaslomalta tositoimiin eilen Turkissa. Kun EM-sarja on tauolla, hyppäsi Weckman taas MM-sarjan puolelle. Aika-ajoissa sijalle 23. ajanut Weckman kaasuttelikin ensimmäisessä erässä hienosti sijalle 18. ja nappasi näin ollen kolme MM-pistettä.

- Sain hyvän startin, mutta alussa oli vaikea saada rytmistä kiinni. Rata oli todella nopea ja yksilinjainen, eikä spooreja ollut paljoa. Sain kuitenkin rytmistä kiinni vähitellen ja loppuerästä ajo tuntuikin jo paremmalta, Weckman kertoi.

Toisessa Weckman onnistui jälleen hyvin startissa ja ajo kulki hyvin alusta lähtien, hänen ohittaessa edellä olevia kuljettajia. Valitettavasti Weckmanin hyvä ajo meni hukkaan, kun hänen takajarrunsa väliin meni kivi. Nuorukainen joutui pysähtymään ja potkimaan kiven pois, menettäen viisi sijaa. Vähän sen jälkeen Weckmanin erä kuitenkin päättyi ennen aikojaan.

- Tulimme hidastehyppyrille, johon kilpakumppanini jarrutti voimakkaasti. Minä hyppäsin siitä taas aina pitkällä ja osuimme tilanteessa yhteen. Sain kovan iskun selkään ja pyörä sai myös osumaa. Päätin lopettaa siihen erän. Kaikki on kuitenkin kunnossa ja ajan taas keskiviikkona, Weckman päätti.

MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Turkissa poikkeuksellisesti jo ylihuomenna.