
Weckman kärjestä nurin
EMX125-luokan EM-sarja jatkui tänään Lommelin raskaalla hiekkaradalla. Jo ennen ensimmäisen erän starttia oli tiedossa se, että sarjan kärkikuljettaja vaihtuisi tämän tai viimeistään seuraavan kisaviikonlopun jälkeen, kun sarjakärki Rene Hofer loukkaantui viikko sitten Saksassa. Hoferin lonkassa on pari murtumaa, kun myös hänen kylkiluissaan, joten KTM-kuljettajan kausi on ohi.
Aika-ajoissa Emil Weckman oli oman ryhmänsä kolmanneksi nopein ja toisessa ryhmässä ajanut Matias Vesterinen 15. nopein. Kaksikko meni myös suoraan kisaeriin suorituksillaan. Wiljam Malin oli puolestaan ryhmässään 23. nopein ja joutui LCQ-erään. Siellä Malin oli 12. joten hän jäi varsinaisten kisaerien ulkopuolelle. Malin on kuitenkin toinen varakuljettaja ja hänellä on mahdollisuus päästä huomenna toiseen erään mukaan.
EMX125-luokan ensimmäinen startti ajettiin tänään MM-luokkien karsintaerien jälkeen. Startin jälkeen Weckman oli kymmenennen sijan huonommalla puolelle, mutta nousi jo ensimmäisellä kierroksella kuudenneksi, kun hänen edestään kaatui useampikin kuljettaja ja KTM-kuljettaja onnistui myös itse hienosti ohituksiin. Toisella täydellä kierroksella Weckman ohitti edellään olleen Thibault Benistantin, joka on sarjassa toisena Weckmanin edellä.
Hienoa vauhtia
Weckman oli erän alussa todella huimassa vauhdissa ja nousi kolmannella kierroksella jo kolmannelle sijalle, eikä kärjessä ajanut Mattia Guadagnini ollut kuin reilun kolmen sekunnin päässä. Kierroksen kuluttua Weckman ohitti toisena olleen Matheo Miotin ja lähti ajamaan Guadagninin parin sekunnin johtoa kiinni. Parin kierroksen kuluttua Weckman tavoittikin italialaisen ja teki nopeasti ohituksen, Guadagnini kuitenkin otti sijoituksensa takaisin parin kurvin jälkeen. Kaksikko taisteli raivoisasti kierroksen ajan, Weckmanin lähes kaatuessa ohitusyrityksessään. Sipoolainen otti kierroksen verran hieman rauhallisemmin, mutta ohitti sen jälkeen Guadagninin jälleen, mutta vain menettääkseen jälleen paikkansa parin kurvin jälkeen.
Kärjestä nurin
Kun erää oli jäljellä kuusi minuuttia, onnistui Weckman jälkeen ohitusyrityksessään ja tällä kertaa italialainen ei pystynyt vastaamaan ohitukseen. Weckman ajoi parin sekunnin johdon itselleen ja erävoitto näytti jo täysin selvältä. Kun erää oli jäljellä kaksi kierrosta, teki Weckman kuitenkin ison virheen ja kaatui. Yrittäessään nostaa pyörää pystyyn, karkasi pyörä vielä Weckmanin käsistä ja hän kaatui uudelleen, pudoten seitsemänneksi.
Kärkeen nousi Benistant, joka ajoikin lopulta voittoon. Guadagnini oli toinen ja Ruotsin Arvid Luning kolmas. Weckman oli maalissa seitsemäs. Vesterinen taisteli hienosta huonon startin jälkeen ja oli maalissa lopulta 21.
Luokan toinen erä ajetaan sunnuntaina.
Xracing