
Walknerin ensimmäinen voitto
Kahden viikon ja 8000 kilometrin Dakar-ralli päättyi jälkeen kerran KTM:n juhlaan, kun Matthias Walkner otti uransa ensimmäisen Dakar-voittonsa, joka oli samalla KTM:n 17. peräkkäinen voitto kilpailussa. Hondan Kevin Benavides ajoi uransa parhaan kilpailun ja nappasi toisen sijan kilpailussa. Toissa vuoden voittaja Toby Price oli kisan kolmas ja täydensi näin olen KTM:n menestystä. Walknerin ja Pricen tiimikaveri Antoinen Meo ajoi myös uransa parhaan Dakar-rallin ja oli neljäs. Viides oli Himoinsa -tiimin Gerard Farres, joka oli samalla paras yksityistiimin kuljettaja.
Enduron puolella menestystä niittänyt Johnny Aubert oli uransa ensimmäisessä Dakar-rallissa heti hienosti kuudes. Entinen motocross-ammattilainen Andrew Short pääsi myös maaliin uransa ensimmäisessä Dakar-rallissaan ja oli 17.
- Tämä on aivan uskomatonta, en osaa edes sanoin kuvailla sitä. Tämän vuoden Dakar-ralli on ollut niin vaikea, ylivoimasti urani vaikein kilpailu. Lähes jokaisena päivänä navigointi on ollut hankala. Kisan alussa eroja ei ollut paljon ja kaikki kärkikuskit olivat todella yhdessä nipussa. Yritin vain ajaa parhaani mukaan ja vältellä virheitä. Sinä päivänä kun voitin etapin, erot repesivät suuriksi. Sen jälkeen yritin vain ajaa varman päälle maaliin ja se taktiikka onnistuikin, Walkner kertoi kilpailun päätyttyä.
Alla video kisan viimeisestä päivästä.