Vilkko & Hänninen vs. Myöhänen & Karjalainen

Aleksi Vilkko voitti Sisu Extremen viime vuonna.
Kuva
Jani Hovi
Sisu Extremessä nähdään mielenkiintoinen kamppailu, kun Suomen kaksi parasta trialkuljettajaa haastaa Suomen kaksi parasta extreme enduron kuljettajaa.

Toista kertaa kaasuteltava Sisu Extreme pyörähtää käyntiin tänään Ellivuoren laskettelukeskuksessa, Sastamalassa. Tänään on vuorossa prologi, joka määrittelee lähtöjärjestyksen huomiseen pääkilpailuun. Prologilla jokainen kuljettaja ajaa kaksi erää, joiden yhteenlaskettu aika määrittelee paremmuusjärjestyksen. Ensimmäiset erät käynnistyvät klo 16 ja toiset klo 18. Prologi ajetaan noin kilometrin mittaisella kierroksella ja jokaisessa erässä on mukana kahdeksan kuljettajaa. Varsinainen pääkilpailu käynnistyy huomenna, 28.8. klo 11:00. Tuolloin kuljettajat lähtevät reitille prologin tulosten mukaan 10 sekunnin välein. Kilpailun reitti on kahdeksan kilometriä pitkä ja kisan kestoaika neljä tuntia.

Suosikit

Ennakkoon mietittynä kilpailussa on kaksi selkeää suosikkia. Aleksi Vilkko ja Antti Hänninen ovat molemmat lajin erikoismiehiä ja taistelleet mukana myös Red Bull Romaniacsin kultaluokassa. Ajotekniikaltaan Vilkko on askeleen Hännistä edellä ja hänen ulottuvuutensa tuo Vilkolle myös pienen edun. Hänninen omaa sen sijaan kaksikosta paremman kunnon. Lahtelaisella onkin etulyöntiasema kunnon osalta, mikäli hän ei kärsi enää koronan aiheuttamasta väsymisestä. Tällä hetkellä sääennusteet lupaavat varsin viileää kilpailua, joten tämä hieman tasoittaa tilannetta, mutta neljän tunnin mittainen kilpailu on joka tapauksessa todella rankka.

Kilpailun todellinen musta hevonen on trialmestari Timo Myöhänen. Myöhänen peittoaa edellä mainitun kaksikon pyörän käsittelytaidoillaan ja varmastikaan reitillä ei ole hänelle liian vaikeita paikkoja. Kysymysmerkkejä ilmaan heittää puolestaan se, että sääntöjen mukaan kilpailuun saa osallistua vain enduro- tai motocrosspyörällä. Näin Myöhänen joutuu hyppäämään uudenlaisen ajokin selkään. Vaikka hän onkin harjoitellut enduropyörällä ja meno on näyttänyt hyvältä, niin pitkässä kilpailussa tilanne voi olla vaikeampi. Vauhdikkaimmilla osuuksilla Myöhänen ei luultavasti pärjää Vilkolle tai Hänniselle ja lisäksi hänen kuntonsa pitkässä kilpailussa on kysymysmerkki. Mikään valtava ihme ei kuitenkaan olisi, vaikka Myöhänen pystyisi jopa voittamaan kilpailun.

Jere Karjalainen on kilpailun toinen musta hevonen. Trialin puolella monta SM-hopeaa Myöhäsen perässä voittanut Karjalainen on ajanut enduroa Myöhästä enemmän. Hän voitti myös kauden ensimmäisen trialin SM-kilpailun. Karjalaiselta voidaankin odottaa kilpailussa menestystä ja on mielenkiintoista nähdä, miten trialkaksikko pärjää Vilkkoa ja Hännistä vastaan.

Jukka Pylväs on ollut vahvasti mukana tuomassa Sisu Extremeä Suomeen. Pylväs on kiertänyt paljon extremekilpailuja Ruotsissa ja Norjassa. Hän on myös menestynyt niissä hyvin. Trialista taitonsa aikoinaan hakenut Pylväs tuntee kilpailun metkut, omaa hyvän kunnon ja tulee olemaan varmasti kärkitaistelussa mukana. Vilkon ja Hännisen vauhtiin ei Pylvästä voida odottaa, mutta kolmas sija on hänellä hyvinkin otettavissa.

Virolaisia kuljettajia kilpailussa on mukana tänä vuonna neljä. Rene Jerbach oli kilpailussa viime vuonna neljäs ja häntä voidaan odottaa kärkitaisteluun myös tänä vuonna. Suomen perinteisistä endurokuljettajista tulosluettelon kärkipäässä voidaan odottaa näkyvän myös nimet Paavo Henriksson, Joni Kaivolainen ja Antti Ahtila.

Yhteensä kilpailuun on ilmoittautunut 60 kuljettajaa. Lisäksi pariluokassa on mukana seitsemän paria.

Kilpailun täydellinen osallistujalista

Kilpailun kartta ja muuta lisätietoa kisasta löytyy täältä.